Rauman merimuseon sisääntulokerrokseen on sijoitettu päänäyttely, teemanäyttely, museokauppa sekä navigointisimulaattori JENNY II. Museon toisen kerroksen portaikossa on näyttelyvitriinit, joihin koostamme pienoisnäyttelyitä kiinnostavista henkilöistä tai teemoista. Toisesta kerroksesta löytyy sisäänkäynti museon tornin näyttelytilaan, jossa on ollut esillä niin taidetta kuin museon omiakin teemanäyttelyitä.
Tällä hetkellä esillä museossa:

Päänäyttely
Ilman merta ja satamaa Rauman kaupunkia ei luultavasti olisi olemassa. Alueen merellinen kulttuuriperintö esittäytyy merimuseossa. Paitsi purjelaiva-aikakauden laivoja, tarinoita ja tunnelmaa, päänäyttelyssä näkee myös merimiehen elämää. Entinen merikoulurakennus on sopiva paikka kertomaan myös merenkulun koulutuksen historiasta kaupungissa. Yksi tärkeistä teemoista on myös raumalainen laivanrakennus - onhan kaupungissa rakennettu laivoja jo ainakin viidellä vuosisadalla. Päänäyttelyn Raumanmeri-huone kertoo merten suojelun tärkeydestä sivuten myös merestä löytyvän yleisimmän roskan, muovin, historiaa.

Merikaupunki Rauma
10.2.2024 - 20.12.2025 / TEEMANÄYTTELY
Merellisellä nostalgialla herkutteleva teemanäyttely tarjoaa monipuolisen kokoelman esimerkkejä, joilla mielikuvaa raumalaisesta merellisyydestä - ja erityisyydestäkin - on rakennettu ja pidetty yllä. Valokeilaan on nostettu esimerkiksi lapskoussi, kotiseututatuoinnit, muistomerkit ja merellisiä lauluja esittänyt lauluyhtye Jungmannit.
Tuttujen aiheiden lisäksi näyttelyssä voi tutustua tuoreisiin näkemyksiin merellisestä Raumasta. Esillä on “maakravun” rakkauskirje Raumanmerelle sekä kartta raumalaisten nuorten lempipaikoista Raumanmereltä tai sen rannoilta. Näyttelyssä voi myös tutustua Rauman teatterikoululaisten, Freinet-koululaisten sekä Sataedun suomen kielen opiskelijoiden ajatuksiin Raumasta merikaupunkina.
Teemanäyttely juhlistaa osaltaan Rauman merimuseon 20 toimintavuotta. Näyttely on esillä 10.2.2024 - 20.12.2025.

Kuivalastialusten aikaan
Marika Lehtosalo
5.7. - 30.8.2025 / TORNI
Näyttely avaa ainutlaatuisen ikkunan 1960–70-lukujen kauppamerenkulun maailmaan, kuivalastialusten aikakauden työelämään ja merimiesten kokemuksiin. Historialliset valokuvat, kaitafilmit ja kuunneltavat merimiestarinat yhdistyvät moniaistiseksi kokonaisuudeksi. Kävijät pääsevät sukeltamaan tuon ajan kauppamerenkulun arkeen ja kokemaan, millaista oli merimiesten elämä merellä kuin satamissa.
Näyttely pohjautuu merikapteeni Kari Lehtosalon (s. 1941) arkistomateriaaliin ja hänen tallentamaansa merimiesslangiin. Lehtosalo valmistui Rauman merenkulkuopiston viimeiseltä merikapteeniluokalta vuonna 1969 – samasta rakennuksesta, jossa näyttely nyt järjestetään. Näyttelyn on tuottanut Marika Lehtosalo.
Voit tutustua näyttelyyn myös verkossa Rauman merimuseon Majakka-palvelussa

Kanssasi maailmalla
Suomen Merimieskirkko ja Rauman merimuseo
5.7.-30.8.2025 / VALKAMASALI & PORTAIKKO
Suomen Merimieskirkon 150 vuotta täyttävää toimintaa juhlistetaan pienoisnäyttelyllä merimuseon toisessa kerroksessa. Alun perin merimiehille suunnattu toiminta on laajentunut myös muun muassa siirtolaisten ja ulkosuomalaisten hyväksi tehtäväksi työksi. Näyttelyssä esillä ovat myös Rauman 95-vuotias merimieskirkkotoiminta sekä Syvärauman merimieskirkkopiiri. Näyttely on toteutettu Suomen Merimieskirkon ja Rauman merimuseon yhteistyönä.
Kuva yläpuolella: Vuonna 2024 merimuseo tallensi kahtena päivänä Rauman merimieskirkon toimintaa. Kuvassa merimieskirkon satamakuraattori Siiri Suhonen ja Amazoneborg-aluksen miehistön jäsen konehuonekierroksella.
Voit tutustua näyttelyyn myös verkossa Rauman merimuseon Majakka-palvelussa
Museon Majakka-mobiiliopas tarjoaa tutkittavaa pitkäksi ajaksi. Voit käyttää sitä omalla älylaitteellasi museovierailun yhteydessä tai aloittaa siihen tutustumisen jo kotisohvalta.
Lue lisääTutustu videoesitelmiin, blogiin ja muuhun merimuseon verkkosisältöön
Lue lisää