Merikoulu 1880-

Opiskelu Merikoulussa

Koulun alkuvuosina opetusvälineitä oli niukasti, suomenkielisiä oppikirjoja ei ollut saatavilla, oppilaiden perustaidot olivat usein heikot ja opettajat kehittivät itse opetusmetodeitaan. Koulu edistyi kuitenkin nopeasti muiden maan merikoulujen tasolle. Vuoden 1899 ohjesääntö yhdenmukaisti Suomen merikouluissa annettua opetusta.

Päästäkseen oppilaaksi piti olla hyvämaineinen, terve ja lukutaitoinen. Ohjesäännön mukaan pakollisia oppiaineita olivat matematiikka, merenkulkuoppi, pallo-oppi ja merenkulun tähtitiede, laivanrakennustaito sekä purje- ja takkelipiirustus, maantiede, lauseoppi, kirjeiden kirjoittaminen, kirjanpito ja asiakirjojen laatiminen, englannin kieli, merenkulkua koskevat lait ja asetukset sekä yleisen terveydenhoidon oppi merellä.

1930-luvun alussa Suomen Merenkulku-lehti opasti, että merille soveltuvat parhaiten urheilulliset pojat, joilla ei välttämättä ole suuria lukuhaluja ja/tai jotka saattavat olla vilkkaita sekä vanhemmilleen ja opettajilleen rasittavia. 

Nykypäivän merenkulun koulutuksen sisällön määrittelevät tarkasti YK:n alaisen Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n säädökset. Opetussuunnitelman sisältö on samanlainen maailmanlaajuisesti ja koulutusta antavia tahoja valvotaan säännöllisesti. Vaikka merenkulun koulutuksen pääaiheet ovat historian saatossa muuttuneet yllättävän vähän, IMO:n toiminnan myötä yhä suurempaa huomiota ovat saaneet ympäristönsuojelu ja ekologisesti kestävät merenkulun käytännöt.
 

Kuuntele merikapteeni Jaakko Varimaan kuvaus merikoulun opettajista ja vanhentuneista metodeista 1960-luvulla
Kuuntele Rauman viimeisen kaphoornarin Matti Lappalaisen muistelua merikoulun rehtori Vilho Pullista!
img

Oppiminen käytännön työssä

Eri aikoina vaatimukset meripalveluksen kestosta ja sisällöstä ovat vaihdelleet. Kuitenkin meripalvelus on säilynyt merkittävänä ja välttämättömänä osana tehtäviin pätevöidyttäessä. 

Vuoden 1851 reglementti seilauskouluille oli ensimmäinen säädös, jossa vaadittiin meripalvelusta koulutukseen pääsemiseksi. Pyrkijällä tuli olla kuusi kuukautta meripalvelusta ulkomaanmatkalla sekä laivan päällikön todistukset matkoista ja niillä osoitetusta käytöksestä. Opiskelu kouluissa järjestettiin niin, että opiskelijoilla oli mahdollisuus hankkia tutkintoihin vaadittua kokemusta. Raumalla ensimmäisinä vuosina lukukausi aloitettiin loka-marraskuussa oppilaiden päästyä purjehduksiltaan kotimaahan ja lukuvuosi päättyi huhti-toukokuussa purjehduskauden alkaessa. 

Apprentice-järjestelmä oli ensimmäistä kertaa Suomessa käytössä raumalaisen J.W. Söderlundin Goodrich-aluksella 1895. Apprenticet maksoivat, että pääsivät laivalle oppilaiksi kolmen vuoden ajaksi, saivat pientä palkkaa ja heille luvattiin, että laivalla saatu oppi auttaisi perämiestutkinnon saamisessa. Käytännön elämä laivalla oli kuitenkin arkisempaa eikä teoreettista opetusta järjestetty. Suurin osa laivan miehistöstä, mukaan lukien apprenticet, karkasi kesken matkaa. Seuraavalla kerralla laivan miehistöön ei apprenticeja pestattu. Raumalla apprentice-järjestelmä oli käytössä 1907-1915 Finland ja Sylfid-aluksissa, joissa niissäkin haasteena olivat apprenticien karkaamiset, onnettomuudet, opetuksen vaihteleva taso ja oppilaiden kyky seurata opetusta suomen kielellä.

Palvelu höyrylaivoilla hyväksyttiin ensimmäistä kertaa vuoden 1874 ohjesäännössä kuten purjealuspalvelus, mutta aluksi korkeintaan yksi tai kaksi vuotta tutkintoa kohden. Purjelaivapalvelus oli osana pätevyysvaatimuksia aina vuoteen 1941 asti. Meripalveluksen ja koulutuksen vuorottelu opinnoissa on ollut systemaattista 1940-luvulta lähtien. Nykyään opinnot sisältävät useita pitkiä harjoittelujaksoja kauppa-aluksilla. Esimerkiksi merikapteenin tutkintoon sisältyy yhteensä 360 harjoittelupäivää.

1910-luvulla alkoi keskustelu merikoulujen oppilaiden merimiestaidon puutteesta. Ruotsalaisen Axel Blomgrenin merimiestaidon oppikirja käännettiin suomeksi ja merimiestaito lisättiin opetussuunnitelmiin 1919. Vuonna 1958 syntyi ehdotus koululaivojen sijoittamiseksi mm. Raumalle. Ensimmäinen koululaiva Jankke saatiin kuitenkin hankittua vasta vuonna 1970. Oma koululaiva oppilaitoksella oli vuoteen 2015 asti.

Rauman merikoululle hankittiin ensimmäinen tutkasimulaattori vuonna 1968. Tietotekniikan merkitys opetuksessa korostui erityisesti 1980-luvulta alkaen. Vuonna 1989 otettiin käyttöön Radical Simulation Ltd:n tietokonepohjainen radioliikennesimulaattori ja 1994 Transas Marinen Navi Trainer PC-simulaattorin verkkoversio.
 

img

Opiskeluelämä

Merikoulun opiskelijaelämästä saa vihjeitä muun muassa vanhoista Värskiri-julkaisuista, joita opiskelijoista koostuneet toimituskunnat tekivät - ja tekevät edelleen - vuosittain. Julkaisuihin saatiin myytyä kelpo määrä merialan toimijoiden, paikallisten ravintoloiden ja kaupungin muiden palveluntarjoajien mainoksia, joten julkaisu on toiminut myös tulonlähteenä opiskelijayhdistykselle. 

Värskiri-julkaisun sisältö koostui esimerkiksi lukuvuonna 1962-63 - mainosten lisäksi - merellisten yhteislaulujen ja juomalaulujen sanoista, kevätjuhlan menusta sekä lyhyistä sanallisista kuvauksista jokaisesta kippariluokan, perämiesluokan ja aliperämiesluokan opiskelijasta. Henkilöiden kuvaukset ovat humoristisia ja monesti ryyditettyjä merenkulun sanastolla, mikä saattaa tehdä niistä vähintäänkin tulkinnanvaraisia. Esimerkki eräästä merikapteeniluokan opiskelijasta: 

“Yksi neljästä “vapaasta” (vaimo Osakassa). Unelmasaari 300 mailia 
North-West of Tahiti. Villi linja.” 

Henkilöiden nimien perässä saattoi olla merkittynä varustamon nimi, jolla henkilö mitä ilmeisemmin työskenteli. Termi “villi linja” tarkoittanee henkilöä, jolla ei ollut sillä hetkellä sidosta mihinkään varustamoon. “Vapaa” viitannee merikapteeniluokan ikärakenteeseen ja sitä kautta siviilisäätyyn: sekä koulutusta että praktiikkaa vuosien ajan kartuttaneet kapteeniopiskelijat saattoivat olla aviossa tai jo perheellisiä miehiä.

Myöhemmissä Värskiri-julkaisuissa juttujen aiheet laajenivat esimerkiksi opettajakunnan esittelyyn, merikoulun kuraattorin tai rehtorin puheenvuoroon sekä eri teemoista tehtyihin juttuihin, joista myöhemmät käsittelivät yleensä merenkulun asia-aiheita. Kestoaiheena julkaisuista toiseen olivat urheilutapahtumista tehdyt jutut. Yleensä ne käsittelivät Rauman ja Kotkan merikoulujen välisiä moniotteluita, myös Turun merikoulun opiskelijoita vastaan oli kisailtu muun muassa jalkapallossa, uinnissa, jääkiekossa, koripallossa ja lentopallossa.

Urheilu ei ollut ainoa teema, jonka tiimoilta raumalaiset saattoivat kilpailla kotkalaisten kanssa. Merikoulun muutto Kalliokadulta nykyiseen koulutaloon oli jo tulossa, mutta silti sen aikainen uutuus, painava tutkasimulaattori, piti kantaa vanhan merikoulun yläkertaan. Tapahtunutta muistelleet entiset merikouluopiskelijat kertoivat syyksi sen, että tutkasimulaattori haluttiin Raumalle ennen kuin Kotkan oppilaitos saa vastaavan. 

Rauman merikoulun alkuaikoina opettajana toimi Fredrik Groundstroem, “Meri-Fretu” vuosina 1880-1901 ja myöhemmin rehtorina 1901-1915. Merikoulussa oltiin pitkään hyvin muodollisesti pukeutuneina ja opiskelijoilta vaadittiin siisteyttä ja arvokkuutta - etenkin tulevilta merikapteeneilta. Kerrotaan, että jos joku erehtyi tulemaan rehtori Groundstroemin tunnille saappaat jalassa, rehtori oli ilmoittanut tuolla tavalla pukeutuneen paikan olevan seminaarin mäellä - opettajakoulussa -  eikä merikoulussa. 

Rehtori Groundstroemin nuivaa suhtautumista Raumalle 1800-luvun viimeisinä vuosina perustettua yhteislyseota sekä kansakoulun opettajia valmistanutta seminaaria kohtaan saattaa selittää poliittinen kiista, joka syntyi merikoulun ja muiden oppilaitosten kesken 1900-luvun alkuvuosina. Kiista heijastui merikoulun johtokuntaankin. Venäläistämiskauden seurauksena maahan oli syntynyt vanhasuomalaisten myöntyväisyyslinjaa kannattava puolue ja nuorsuomalaisten passiivista vastarintaa kannattava puolue. Raumalla seminaarista tuli kaupungin vanhasuomalaisten keskus, kun taas merikoulu oli nuorsuomalaisten linnake. Erilaiset poliittiset näkemykset johtivat merikoulun johtokunnassa avoimeen konfliktiin vuonna 1905.

Johtokunnan puheenjohtaja Hynén halusi uudistuksia merikoulun opetukseen, mutta koulun opettajat pitivät lukusuunnitelman laatimista senaatin tehtävänä. Konfliktin seurauksena Hynén erosi johtokunnan jäsenyydestä ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kaupungin pormestari Väinö Anthoni. Poliittisten erimielisyyksien lisäksi merikoulun ja seminaarin välillä oli kilpailuhenkeä sekä opettajien että oppilaiden keskuudessa.

1960-luvulla merikoulussa opiskelleet muistelivat pukeutumisen olleen muodollista opiskelun alkuaikoina. Koulussa oltiin puku päällä ja kravatti kaulassa, kalossitkin jalassa. Heidän mukaansa tilanne muuttui hieman 1970-luvulla, kun kravatti jäi pois. He muistivat omalta opiskeluajaltaan tilanteen miespuolisten opettajaopiskelijoiden eli “Seminaarin Jussien” kanssa olleen toisenlainen. Seminaarilaisten koulun ulkopuolinen kanssakäyminen kaupungilla, ravintolassa tai tansseissa oli paljon tiukempaa kuin merikoululaisilla. Seminaarin Jussien lauluyhtye ei esimerkiksi saanut tulla merikoulun opiskelijoiden juhlaan laulamaan, koska juhla järjestettiin ravintolassa. Jussit olivat muistelijoiden mukaan myös hieman katkeria merikoululaisille, jotka praktiikkavuosien ansiosta olivat maailmaanähneitä ja heillä oli rahaa käytössään. Tämä edesauttoi muistelijoiden mukaan menestystä vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa toimiessa.

Rauman merikoulun perustamisvaiheen ohjesääntönä oli: “Joka tunnetaan nauttivan ylenpalttisesti väkeviä juomia, älköön sallittako saada opetusta seilauskoulussa, eli siellä eksaminaa lävitekäydä, ennenkuin todistetuksi tulee, että hän on elämänsä parantanut.” Suhtautuminen väkijuomiin lienee ollut sittemmin monentasoista. Entiset merikouluopiskelijat kertoivat anekdootin opettajasta, joka oli puolustellut virkavallalle merikoululaisten putkaan joutumista tokaisemalla: “Tämä on valitettavasti merikoulu eikä mikään käytöskoulu.” Toinen opettaja tiedusteli hienovaraisesti aamun ensimmäisellä tunnilla, olivatko opiskelijat muistaneet pestä kainalonsa, vaikka oikeasti viittasi luokassa leijuvaan viinanhajuun.

Nykyinen merenkulun opiskelijoiden yhdistys Meriko ry edustaa kaikkia Satakunnan Ammattikorkeakoulun merenkulun opiskelijoita. Yhdistyksen lukuvuoden 2019-2020 puheenjohtaja Otso Uusitalo toteaa merenkulkualan tuovan yhteen todella värikkään porukan ympäri Suomea: sekaan mahtuu niin toista tutkintoa hankkivia aikuisopiskelijoita, suoraan lukiosta ammattikorkeaan jatkaneita nuoria kuin myös ammattikoulun puolella perämiesluokan suorittaneita, jotka ammattikorkeakoulun puolella hyppäävät suoraan 4. vuosikursille suorittamaan merikapteenin tutkintoon vaadittavia opintoja.

Koulutuksen uudistus on kuitenkin tuonut yhdistykselle oman haasteensa esimerkiksi tapahtumien järjestämisessä, kun eri vuosikurssit ovat hyvin eri aikaan koulussa ja merillä. Nykyään lukuvuodessa on yleensä vain yksi jakso, jolloin kaikki vuosikurssit ovat samaan aikaan koulussa. 
 
Perinteisistä tapahtumista Meriko järjestää edelleen joka syksy merimieskasteen uusille opiskelijoille. Tämä tarkoittaa fuksien uittamista kylmässä vedessä, jonka jälkeen heille syötetään silakkaa ja juotetaan rommia. Lisäksi järjestetään tammi-helmikuussa perinteiset Kotka Vs. Rauma -urheilukilpailut vuorovuosin Kotkassa ja Raumalla. Näiden lisäksi Meriko järjestää opiskelijajuhlia yhteistyössä Rauman muiden opiskelijajärjestöjen kanssa ja julkaisee Värskiri-lehden edelleen kerran vuodessa. Lehden mainostulot ovat yhdistyksen tärkein tulonlähde.
 
“Meriko Ry on pieni opiskelijajärjestö ja toimintaamme tuo oman haasteensa se, että myös hallituksemme viettää suuren osan vuodesta merillä. Järjestömme toiminta on kaiken kaikkiaan hyvin merimiesten näköistä, olemmehan skönäreitä emmekä kirjanpitäjiä.”, toteaa Uusitalo ja jatkaa: “Toiminta tulee jatkumaan tulevaisuudessakin, merenkulkualan ja korkeakouluopetuksen murroksesta huolimatta!”


 

img

Koulurakennukset

Ennen nykyistä merikoulurakennusta merenkulun koulutusta annettiin useassa paikassa Rauman kaupungin alueella. Vuosien myötä opiskelijamäärän kasvaessa koulutusta siirrettiin paitsi isompiin ja tarkoituksenmukaisempiin tiloihin, myös kauemmas kaupungin alueelta ja lähemmäs merta.
 

img

1880–1883 kauppalaivuri Otto Karlssonin Tulli -niminen talo, Kuninkaankatu 41

Rauman merikoulun tilat kaupunki vuokrasi kauppalaivuri Otto Karlssonin Tulli-nimisestä talosta Kuninkaankatu 41:stä. Talo sijaitsee Orellin sillan lähellä Vanhan Rauman itäosassa. Entisen tulliaidan tuntumassa, mutta sen ulkopuolella sijaitseva tontti Porintullin eli niin sanotun Itätullin kohdalla muutettiin asuintontiksi 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Sitä ennen tontti oli ollut tullin käytössä ja siinä oli ollut tullin rakennuksia.
 

img

1883–1886 kirjakauppias Ludvig Nordbergin talo, nykyisen Pohjankadun ja Kaunisjärvenkadun kulmassa

Koulu muutti vuonna 1883 kirjakauppias Ludvig Nordbergin taloon, joka sijaitsi nykyisten Pohjankadun ja Kaunisjärvenkadun kulmassa olevan kerrostalon paikalla. Uudessa paikassa oli merikoulun käyttöön sopivammat huoneet. Perustettaessa merikoulua köyhyyttään valitellut Rauman kaupunki ei ollut hankkinut koulua varten omaa taloa. Pian kävi ilmi, ettei koulun toimiminen tavallisista asuintaloista vuokratuissa tiloissa olisi pitkäaikainen ratkaisu.
 

img

1886–1900 Vännin talo, nykyisen Nortamonkadun varrella

Merikoulu sai syksyllä 1886 käyttöönsä oman talon, joka sijaitsi kanaalin yli johtavan sillan korvassa. Nykyisen Nortamonkadun varrella sijaitseva Vänni toimi merikouluna vuoteen 1900 asti. Rauman teollistuminen oli yhtenä syynä siihen, että Vännistä tuli sopimaton koulutila. Vännin naapurissa sijaitsi Rauman nahkatehdas, jonka laajentuminen peitti taivaan niin, ettei astronomisia havaintoja voitu kunnolla tehdä. 

Rehtori Ignatius lähetti koulun johtokunnalle vuonna 1898 kirjeen, jossa hän korkeiden tehdasrakennusten aiheuttaman ongelman lisäksi huomautti: ”…myöskin koneet samassa tehtaassa vaikuttavat haitallisesti elohopeaan, jota tarkasteluja varten käytetään, saattaen sen tärähtelemään, joten taivaskappalten tarkasteleminen on nyt käynyt ihan mahdottomaksi…”. Kaupunginvaltuusto päätti samana vuonna rakentaa merikoululle oman koulutalon. 
 

img

1900–1969 Arkkitehti Otto F. Holmin suunnittelema uusi koulurakennus, Kalliokatu 34, nykyinen Rauman merimuseo

Merikoulun johtokunnan mukaan XXXII korttelin tontti 22 Kalliokadun varrella oli paras ja lähes ainoa merikoulun oman koulutalon paikaksi. Erikseen korostettiin, että kouluun tarvittiin torni tähtitieteen opetusta varten. Arkkitehti Otto F. Holmin laatimat rakennuspiirustukset hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa vuonna 1899. Samalla hyväksyttiin myös 60 000 markan kustannusarvio.

Merikoulu valmistui nopeasti ja uusi rakennus oli käytössä syyslukukaudella vuonna 1900. Koulurakennus sijaitsi mäellä, jossa ei vielä tuolloin ollut muita rakennuksia. Koulun johtokunnan mukaan se tulisi “paikkaansa ja ympäristöä suuresti kaunistamaan”. Rakennusaineena käytettiin puuta ja keskelle rakennusta tehtiin pyöreä kivitorni. Koulutalo oli alkuperäisessä käytössään lähes 70 vuotta. Sitä pidettiin aikanaan yhtenä Rauman suurimmista ja komeimmista julkisista rakennuksista. Oppilaat pitivät sitä viihtyisänä lankkulattioineen, seinäpaneeleineen ja korkeine luokkahuoneineen.
 

img

1969– Arkkitehtitoimisto Harry W. Schreck & Kumppanien suunnittelema koulutalo, Suojantie 2 

Rauman merenkulkukoulun laajentamista alettiin ajamaan vuodesta 1960 lähtien. Suunnitelma vanhan koulurakennuksen tilojen uudelleenjärjestämisestä todettiin pian liian vaatimattomaksi, koska kauppa- ja teollisuusministeriön päätökseen sisältyi suunnitelma perustaa Raumalle kansipäällystöä kouluttavan merenkulkukoulun rinnalle myös merimiehen ammattiin kouluttava merimiesammattikoulu. Kaupunginvaltuuston päätöksellä Rauman kaupunki lahjoitti valtiolle vuonna 1963 koulua varten 18 000 neliömetrin suuruisen tontin sataman läheisyydestä Lonsin kalliolta.

Arkkitehtitoimisto Harry W. Schreck & Kumppanit suunnitteli luonnoksen merenkulkukoulun ja merimiesammattikoulun rakennuksista vuonna 1965. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1967, mutta ne edistyivät hitaasti valtion rahapulan vuoksi. Harjannostajaisia vietettiin maaliskuussa vuonna 1969. Uusiin tiloihin merenkulkukoulu siirtyi elokuussa 1969. Vuotta myöhemmin koko rakennusprojekti valmistui ja siten myös Rauman merimiesammattikoulu saattoi aloittaa toimintansa.
 

img

Kuvat ja lähteet

Kuvat

Rauman merimuseo
Rauman museo
Mikko Aho
Otso Uusitalo

Lähteet

Karkama, Markku 1999. Merille kouluun. Meripalvelus ja koululaivat kansipäällystön koulutuksessa vuodesta 1874 toiseen maailmansotaan. Turun yliopiston merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen julkaisuja B110.

Uola, Mikko 2000. Kapteenej, styyrmannej, tervatui trossei ja taeva merkei. Merenkulun opetusta Raumalla 1880-2000. Satakunnan ammattikorkeakoulu, merenkulun Rauman yksikkö.

Värskiri-julkaisut vuosilta 1962-63, 1976, 1984, 1994, 2001, 2010. Julkaisijana Rauman Merenkulkukoulun / Merenkulkuopiston oppilaskunta.

Satakunnan Museon rakennusperintötietokanta Pakki. [http://www.y-pakki.fi/asp/ypakki_kohde_det.aspx?ID=204702]. Viitattu 8.4.2020.

Rauman Buffalo-kerhon muistelua 12.9.2019 opiskelusta Rauman merikoulussa, muistiinpanot Rauman merimuseon hallussa