Laivakokki. Neuvoja kokeille ja stuuerteille.
20,00 €
LAIVAKOKIN KOLMAS LAAJENNETTU PAINOS ILMESTYNYT
Panelius, Aina (toim.). Laivakokki. Neuvoja kokeille ja stuuerteille. Rauman merimuseo, Rauma 2018. 3. laajennettu painos. (1. p. Turku, 1904., 2. p. Rauman merimuseo 2009)
Alkuperäisen Laivakokki-kirjan loppuun on laajennetussa painoksessa lisätty Aina Paneliuksen elämästä kertova kuvitettu artikkeli. Artikkelin ovat kirjoittaneet Noora Jokinen, Anna Meronen sekä Paula Kupari Rauman merimuseosta.
Kirja on opas ruuanlaittoon, siivoukseen ja kaikin puolin nuhteettomaan elämään laivoissa työskenteleville. Hauskat ja monilta osin nykyäänkin vielä käyttökelpoiset ohjeistukset mm. lentokalan tai kilpikonnakeiton valmistamisesta sekä kasvisruoista tahrojen poistamiseen, meriveden tislaukseen ja käsien hoitoon antavat yksityiskohtaista kuvaa taloudenhoidosta merillä. Panelius antoi kirjassaan ohjeita ennen kaikkea sitä silmällä pitäen, että miehistön fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös henkinen hyvinvointi riippui pitkälti "laivakokista".
"Pidä varasi, sinä, joka ruokaa keität, ja koeta parhaasi mukaan ahkerasti ja väsymättä poistaa kaiken sen, mikä on vastoin hyvää järjestystä.”
Raumalaissyntyinen Aina Panelius perusti miehensä Carl Julius Paneliuksen kanssa Turun Merimieskodin v. 1900. Aina Paneliuksen aloitteesta vuotta myöhemmin Merimieskodin yhteyteen perustettiin kokki- ja stuuerttikoulu, jonka tarpeisiin Laivakokki on toimitettu. Aina Panelius toimi ko. koulun johtajattarena. Koulun tarkoituksena oli paitsi ammattitaitoisten kokkien kouluttaminen laivoille, myös huonoista oloista lähtöisin olevien poikien pelastaminen huonolta elämältä.
Aina Panelius itse oli maailmaa nähnyt nainen. Hänen miehensä Carl Julius Panelius toimi mm. raumalaisen purjelaiva Osmon päällikkönä ja otti matkoilleen vaimonsa ja lapsensa. Tutuiksi tulivat niin Britannia, Välimeri kuin Amerikkakin.