Valokuvaaja, toimittaja Aino Huotari

Meri meidän -näyttely

Meri meidän: Henkilökuvia ja tarinoita tavallisista ihmisistä Itämeren suojelijoina / Aino Huotari, valokuvaaja ja toimittaja 

Mitä Itämeri merkitsee sinulle? Entä mitä se merkitsee Santahaminan saaressa alakoulua
käyville lapsille tai Hailuodolla lapsuuden kesiä viettäneelle markkinoinnin ammattilaiselle? Dokumentaarinen valokuvanäyttely Meri meidän kertoo tavallisista ihmisistä ympäristöongelmien ratkaisijoina ja haastaa katsojaa löytämään itsestään meriluonnon suojelijan. 

Näyttelysisältö esitellään siinä järjestyksessä, jossa se on tutustuttavissa merimuseossa.

Valkama-sali

1. Iiris Kallajoki ja Tapani Levanto, Karuna

Tapani Levanto:

Venereissut kuuluivat lapsuuteeni, erityisesti väli Naantalista mökille. Se putputtelu. Matkaeväänä oli kuiva rinkeli, jonka kanssa istui ja ihmetteli maisemia. Minulla on maantieteilijän painolasti: näen päässäni sen kartan, että tämä on Itämeri eli se, minkä opetan oppilaille ja minkä olen itse opiskellut. Ennen olen ajatellut Itämeren suojelun niin, ettei sinne saa heittää roskaa, päästää öljyjä tai bensaa. Nykyään mietin ehkä enemmän sitä, että maan ja jokien kautta sinne päätyy kaiken maailman mikromuovit, puhumattakaan torjunta-aineista ja lannoitteista.
Meri on ollut ennen vanhaan sellainen kaatopaikka. Sillä on saatu pois silmistä tehokkaasti ja nopeasti tavara kuin tavara, aine kuin aine. Koen, että jos emme täällä Euroopassa ja etenkin Pohjois-Euroopassa pysty tämän pienen Itämeren asioita hoitamaan ollenkaan, niin on paljon paikkoja, missä asioille ei oikeasti voida tehdä juurikaan mitään. Eikö meillä riitä tahto siihen? Toisaalta meille on nyt tullut paljon järjestöjä ja muita tahoja, jotka toimivat Itämeren hyväksi esimerkiksi koulumaailmassa. Olen itsekin käynyt koulutuksissa, missä näytetään sitä positiivista puolta, että asioita on tehty. Mitä 
tulee Itämerestä puhumiseen ja asioiden esittämiseen, niin kehitys on menossa mielestäni parempaan suuntaan. Suomen pitäisi pystyä vähintään olemaan mallimaa, koska meillä on olemassa siihen kaikki resurssit.
7.luokalla käsitellään vesistöjä, mutta meidänkin kirjasarja keskittyy sisävesiin, vaikka täällä ei sillä tavalla ole niitä. Lähdemme oppilaiden kanssa liikkeelle lajiston ja ekologian kautta, miten kaikki  vaikuttaa kaikkeen. Siinä kulkee mukana esimerkiksi mikromuovit, jotka ovat nyt ajankohtainen ja oppilaita mietityttävä aihe. Sitten on joku tietty tunti tai työ, joka liittyy nimenomaan siihen suojeluun, esimerkiksi Itämeren suojeluun. Uuden tutkivaa ja ilmiöpohjaista oppimista painottavan opetussuunnitelman myötä Itämeri tarjoaisi hyvin oppiainerajat ylittävää materiaalia. Itämeri liittyy kuitenkin pitkälti meidän historiaan ja yhteiskuntaan. Mielestäni se tarjoaisi loputtomasti opetusmahdollisuuksia, joita hyödynnetään nyt jonkin verran, mutta joita voisi käyttää vielä enemmän. Esimerkiksi Turun yhdessä lukiossa on Itämeri-kurssi, jossa nimenomaan vedetään yhteen erilaisia aiheita Itämereen liittyen. Aika hurja huomata, kuinka vieras se on turkulaisille oppilaille, vaikka toki yhtälailla kaikki metsät ja muut. 
Siitä on vaikea olla kiinnostunut ilman konkreettista kontaktia luontoon. Meistä kukaan ei ole yksin täällä. Teoilla on merkitystä lähipiiriin. Jos pystyt vaikuttamaan lähipiiriisi, pienet jutut kasvavat suuremmiksi. On haastavaa nähdä yhteys sen välillä, että kotirannan vedet voivat huonosti, koska olen ajanut autolla tai syönyt lihaa. Unelmien Itämerestä tulee ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta paras olisi, 
jos ihmiset eivät olisi siellä ollenkaan, että se meri saisi olla luonnontilassa ja kaikki saisi kukoistaa. Ensimmäisenä tulee kuitenkin mieleen, että se olisi virkeä kulttuurisesti ja ihmiset liikkuisivat siellä. Kaikkien tulisi kunnioittaa sitä. Olisi satamia, joissa olisi virkeä elämä: tapahtumia, paikallista kulttuuria ja laadukasta ruokaa – paluu Hansa-ajoille!

Iiris Kallajoki:

Meillä oli pieni Busteri, jonne ahtauduttiin koko perhe: isä, äiti, kaksi siskoa ja iso berninpaimenkoira. Sen kanssa veneilimme tuttavien mökiltä toiselle tai jonnekin saarelle retkelle. Kun sitten vähän kasvoi, pääsi kilpailemaan veneen keulapaikasta. Siinä tunsi mukavasti, kuinka vene hakkasi aaltoja vasten. 

Itämeri tuo mieleen kartan ja ympäristöongelmat, mutta kun puhutaan saaristosta, niin se on se luontokokemus. Meren myös usein unohtaa, kun miettii lomamatkoja ja sitä, minne menisi. Voisi lähteä vaikka ulkosaaristoon, mikä on niin upea ja erilainen, mutta se on vaan jotenkin niin lähellä. Yksilötason vaikutusmahdollisuuksista yksi on ainakin se, että liityimme kunnalliseen viemäriverkkoon. Asumme nyt haja-asutusalueella, joten viemäriverkkoon liittymisen myötä eivät ainakaan meidän jätevetemme valu puhdistamattomina vesistöihin tai maahan tähän lähiympäristöön, ja sitä kautta mereen. Nykyään viestintä Itämerestä on paljon kannustavampaa kuin ennen. On kaikkia roskienkeräyskampanjoita ja niistä tiedotetaan. Se on konkreettista, sellaista kannustavaa yhdessä tekemistä, josta tulee tulosta. 

Itämeri on tosi laaja valuma-alue. Emme pysty sitä yksin hoitamaan, vaikka meillä on tosi suuri vastuu tästä oman saaristomme tilasta. Suomella on tosi pitkä rantaviiva. Eikö Saaristomeren tila ja sen rehevöityminen ole lähtöisin Suomen päästöistä? Siihen pystyisimme vaikuttamaan tosi paljon itse. Merta ei ole tutkittu edes niin paljon. Vasta viime vuosina on alettu tehdä sukellustutkimuksina merellisiä luontotyyppikartoituksia. Kukaan ei välttämättä tiedä, mikä kaikki meressämme on uhanalaista.
Haluaisin lapsellemme paljon hyviä lapsuuden saaristokokemuksia, sellaisia, mitä itsellänikin on ollut. Lapsi pääsee oikeasti kokemaan meren, ja vanhempana voin tarjota samalla siitä tietoa. Se, että sinulla on se kokemus ja sitten tietoa, se tuo sen henkilökohtaisen suhteen. Silloin siitä tulee tärkeä ja olet valmis tekemään sen eteen. Kokemus tekee merestä tärkeän, mutta tieto mahdollistaa sen, että osaa toimia. Tietää, että ongelmia on, mutta että niille voi myös tehdä jotain.

2. Tuomas Levanto, Naantali
Varhaisimmat muistot merestä ja Itämerestä liittyvät lapsuuden kesiin omassa saaressa meren ympäröimänä. Mökkireissut veneellä hitaasti putputellen. Vuodesta 2008 olen toiminut kalastusoppaana. Niissä töissä meri on koko ajan läsnä: kalastusta ja veneretkeilyä. Vähän myöhemmin perustimme Naantalin venemessut yhdessä toisen yrittäjän kanssa. Vuosittain myönnämme messuilla Saaristomeri-palkinnon taholle, joka on tehnyt töitä veneilykulttuurin ja Saaristomeren hyväksi. Useimmiten se on mennyt taholle, joka edistää saariston hyvinvointia, puhtautta ja mahdollisuuksia matkailun kehittämiseen.
Asenteet ovat muuttuneet. Kun uutisia Itämeren ja maailman merien tilasta, kuten muoviongelmista, tulee monista kanavista, tietoa on niin paljon, ettei kukaan voi väittää olleensa tietämätön siitä, ettei roskia saa heittää tai likavesiä tyhjentää mereen. Suomalaisille on itsestäänselvyys, etteivät tupakantumpit kuulu luontoon, mutta esimerkiksi joillekin asiakkailleni niiden heittäminen on sellainen refleksi, mistä joudun huomauttamaan. Oletuksena on, että kaikki tietävät, miten tulee käyttäytyä, mutta jos on syytä puuttua roskaamiseen, niin puutun.
Suomen kesä on niin lyhyt, että nyt koitetaan esimerkiksi Naantalin alueella saada aikaan ympärivuotista matkailua. Pyritään hyödyntämään merta varhain keväällä, syksyllä ja talvella. Itämeri on selvästi nouseva brändi. Times-lehti julkaisi Top 10 -matkailukohteet ja Saaristomeri oli sillä listalla, mikä oli kova juttu. Monet tulevat tänne puhtauden ja rauhan takia. Jos meren tila menee vielä  huonommaksi, ihmiset eivät enää halua tulla tänne.
Ammattikalastus on Suomessa haasteellinen yhtälö. Ala ei ole kovin kannattava, nuoria se ei houkuttele jo pelkästään työn fyysisyyden takia. Sekin, että alkuinvestoinnit ovat suuret, on yksi syy siihen, etteivät nuoret hakeudu alalle. Silakkaa pyydetään minkin rehuksi, mikä on täysin järjetöntä. Kilohinta, mitä siitä maksetaan rehuna, on ihan olematon. Silakkaa ja särkikaloja kannattaisi hyödyntää enemmän. Kuha, ahven ja hauki kuuluvat suomalaiseen ruokapöytään ja ravintoloihin. Suuren massan kalastus kannattaisi keskittää näihin niin sanottuihin roskakaloihin, jotka ovat loistavia kaloja ruokakäyttöön. Käytän niitä itsekin. Jos esimerkiksi lähdetään kalastamaan ahventa, asiakas ottaa sen, mitä käyttää ravinnoksi, ja siitä, mitä jää asiakkaalta ottamatta, otan itse ruokakalaksi. Kaupasta tulee joskus ostettua kirjolohta tai lohta. Kaikki muu kala tulee merestä.
Itämeri on minulle tällä hetkellä tulonlähde ja paikka, missä viihdyn ja pystyn rentoutumaan. Suurin osa työ- ja vapaaajasta liittyy tavalla tai toisella mereen. Jos Itämerta ei olisi, elämäni olisi 
todennäköisesti aika erilainen.

3. Maria Laisi
Varhaisimmat muistoni merestä sijoittuvat lapsuuteeni, jolloin vietimme kesät saaressa mökillämme Virolahdella. Meri oli läsnä kaikessa: leikeissä, saunomisessa ja ruoan valmistamisessa. Isäni vei joka yöksi verkot, ja heräsin aamulla nostamaan verkkoja hänen kanssaan. Välillä kalaa ei tullut ollenkaan, toisinaan taas söimme sitä viikkotolkulla. Muuttaessani pääkaupunkiseudulle tutustuin länsisuomalaisten purjehduskulttuuriin, sillä rannikolta muuttaneille ihmisille purjehdus tuntui olevan elämäntapa. Helsingin edustalla on lukemattomia pieniä saaria, joista en aiemmin tiennyt ja jonne voi kuka tahansa pysähtyä veneellään. Olen haaveillut omasta veneestä, se toisi kesäisin aivan erilaista vapautta.
Asun nykyään Taka-Töölössä, kivenheiton päässä Laajalahden merialueesta. Kävelen päivittäin rantaan koirani kanssa ja nautin vaihtelevan maiseman tarkkailusta. Meren läsnäolo pysäyttää vuodenaikojen äärelle ja toimii minulle keinona seurata aikaa. Lähin merialue on helppo liittää itseensä, ja oma vaikutus konkretisoituu. Oleilu meren äärellä muistuttaa myös ympäristönsuojelun tärkeydestä. Itämeren tilaan liittyvä viestintä voisi mielestäni olla enemmän fiilispohjaista. Se ei näyttäydy kovin seksikkäänä.
Näen, että tehokkain tapa suojella merta on ottaa rannat käyttöön. On tärkeää pitää rannat yleisessä käytössä yksityistämisen sijaan. Tietoisuus kasvaa, kun ihmiset saadaan meren ääreen viettämään aikaa. SUP, melonta ja muut vesilajit mahdollistavat kaupungin näkemisen ja kokemisen mereltä käsin. Ne antavat mahdollisuuden olla kosketuksissa veden kanssa aivan sen rajapinnassa. Parasta Itämeren äärellä ovat saunat. Pidän kovasti suomalaisesta saunakulttuurista ja esittelen sitä mielelläni ulkomaalaisille vieraille. On ollut hienoa seurata, kuinka Helsingin rannoille on rakennettu viime vuosina useita viihtyisiä ja eri tarpeisiin suunniteltuja julkisia saunoja. Suosikkini on Kulttuurisauna, jonne pääsee enintään kolmen hengen ryhmissä. Sauna on persoonallinen ja sen keskiössä ovat pysähtyminen ja rauhoittuminen.
Opiskelin Aalto yliopistossa arkkitehtuuria. Työssäni minua kiinnostaa se, miten suunnittelulla voi vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja mielialoihin: miten saada ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi tilassa, liikkumaan tai esimerkiksi autoilijat hidastamaan nopeuksiaan. Yliopistossa ei ollut erillisiä kursseja ympäristöarvoihin liittyen, ja näkisin, että tapa, jolla arkkitehti pystyy vaikuttamaan ympäristöön liittyy sosiaaliseen kestävyyteen. Suunnittelemalla mahdollisimman joustavaa ja viihtyisää ympäristöä rakennusten käyttöikää saadaan pidennettyä. Olisi hyvä keksiä tapa, kuinka saada  ympäristöystävällisyydestä taloudellisesti kannattavaa, koska silloin teot eivät jäisi kenenkään omantunnon varaan vaan oikeat valinnat hyödyttäisivät kaikkia.

4. Sanni Korjus, Hamina
Olen syntyperäinen haminalainen, aina asunut täällä. Käymieni keskustelujen pohjalta koen, että meri on monelle minun ikäiselleni mieluisa paikka. Monet meidän lukiolaisista joutuvat lähtemään Haminasta, koska eivät pysty jatkamaan opiskelujaan täällä. He eivät halua muuttaa esimerkiksi Jyväskylään, koska siellä ei ole merta. Haminan kaupunki mainostaa sitä, että olemme merikaupunki, mutta en ole ainakaan lähiaikoina havahtunut mihinkään konkreettisiin toimenpiteisiin, että merta yritettäisiin suojella. Ylipäätään kaupungin päätöksenteossa ja mainonnassa Haminasta voisi tehdä niin paljon vetovoimaisemman kaupungin. Täällähän on ollut jo monta vuotta muuttotappiota. Meren näkyvyyttä voisi lisätä kaikessa, jotta nuoria ja lapsiperheitä saataisiin muuttamaan tänne. 

Meri on monelle tärkeä asia. Nuorten mielipidettä voisi muutenkin kysellä siitä, mitä meri heille merkitsee. Minusta tuntuu, että se on pitkälti asennoitumiskysymys aikuisilla, että halutaanko nuoria kuulla. Mielipiteitä löytyy, mutta ne pitää vain saada kuuluviin. Uskon, että täältä löytyisi nuoria, joita kiinnostaisi toiminta Itämeren hyväksi, jos täällä olisi mahdollisuuksia sellaiseen toimintaan. Itämeren ongelmista ja niiden ratkaisuista ei viestitä tarpeeksi. Esimerkiksi opetuksessa Itämeren ongelmiin ei esitetä mitään ratkaisuja, hyvä jos esitetään niitä ongelmiakaan. Ei esimerkiksi linkitetä sitä, että ilmastonmuutoksella on yhteys Itämeren hyvinvointiin. Ihmiset eivät tajua näitä yhteyksiä, jos niitä ei kerrota. Etenkään toimista, joita jokainen meistä voisi tehdä Itämeren hyväksi, ei juurikaan puhuta.

Sosiaalinen media on paras ja vaikuttavin paikka tavoittaa nuoria. Se, että kaikilla nuorilla ei ole halua suojella luontoa, voi johtua siitä, ettei heillä ole tarpeeksi tietoa. Ei nähdä yhteyttä oman elämän ja ongelmien välillä, miten se tulee vaikuttamaan ja miten se jo nyt vaikuttaa. Ei ehkä ymmärretä sitä, miten suuri vastuu meillä on ja millainen merkitys jokaisen teoilla on luonnon kannalta. Ajatellaan varmaan, ettei sillä ole mitään väliä, mitä yksi ihminen tekee. Koen, ettei omassa kaveripiirissäni ole helppo puhua ympäristöasioista. Riippuu tietysti kaveriporukasta – on niitä jääräpäitä ja niitä, ketkä eivät ole. Onneksi yleisesti ottaen useampia nuoria kiinnostaa ilmastoasiat ja luonnonsuojelu. Tuntuu, että suuri osa nuorista on edelleen sen kulutusyhteiskunnan pyörteissä, mikä on tosi paha ongelma. Ihannoidaan sitä, että ostetaan paljon asioita, mitä ei käytetä. Se on tosi huono asia. Unelmieni Itämeri olisi terve, siellä ei olisi roskia missään. Merta voisi hyödyntää hyvin virkistystoimissa ilman että siitä olisi haittaa merelle. Sieltä saisi kalastettua tervettä kalaa, joka olisi tosi ekologista ruokaa eikä eliöiden monimuotoisuus kärsisi siitä. Kaikki rannat ja meren eliöt voisivat hyvin.

5. Sara Vertanen, Helsinki
Vietimme lapsuudessani seitsemän kesää Ahvenanmaalla. On hyvä tunne, kun meri on läsnä myrskyineen. Tunnet meren ihollasi. Kelluvan saunan lattiassa oli ikkuna, josta pystyi katselemaan kaloja. Olen aina pelännyt kaloja, mutta toivon silti, että ne ovat siellä. Käytän silakkaa hahmona taiteellisessa työssäni. Pyrin irrottamaan katsojan arjesta korvaamalla ihmisen kalalla, jolloin arkea havainnoi uusin silmin. Töissäni esiintyy länsimainen menestynyt silakka, jonka maailma on kuitenkin harmaa. Inhimillistän silakan kuvituksissani ja laitan sen esimerkiksi massakuluttamaan tyhjällä ilmeellään. Silakka on sympaattinen olento, jonka silmä on koko ajan hämmästyneen auki. Vaikka kala on harmaa ja ilmeetön, sen pinta kiiltää kuin galaksi. 

Silakka on aliarvostettu kala. On hyvä, jos silakka saa töideni kautta lisää ansaitsemaansa huomiota ja kiinnostusta. Silakka on yksi ympäristön kannalta parhaimmista valinnoista, sillä se on yksi 
kestävistä kalakannoista ja luonnonkalana sillä on pieni hiilijalanjälki. Se löytyy muun muassa WWF:n kalaoppaasta. Silakka on kuluttajalle myös edullinen ja terveellinen valinta, jos katsoo sen hintaa ja ravintoarvoja. Tällä hetkellä silakkaa päätyy lähinnä lohen ravinnoksi Norjassa. Silakkamarkkinat ovat mahtava juttu, oikeat silakkajuhlat. Täällä romantisoidaan vanhaa kalaa ihanaksi. Silakalla menee kohtalaisen hyvin: vaikka Itämeressä on ympäristömyrkkyjä, silakkaa ei ole vaarallista syödä. 

Liian aggressiivinen tapa lähestyä merten suojelua on mielestäni luotaantyöntävää. En osaisi olla omassa taiteessani kovin hyökkäävä. Esimerkiksi niin, että teoksessani kalat kelluisivat kuolleena viitaten liikakalastukseen. Kuluttajan vastuu ahdistaa, vaikka muutos lähtee myös kuluttajista. Toivoisin, että vastuu eettisestä kuluttamisesta siirtyisi enemmän valtiolle ja yrityksille. Yksilö voi kuitenkin tehdä valintoja ympäristön hyväksi, kuten valita lohen sijasta silakan.

6. Johannes, Iida, Pietari, Aukusti ja Iisakki Kata, Oulu

Johannes: Instagram-tilimme Meriretki sai alkunsa siitä, kun liityin töiden puolesta Instagramiin. Otin kuvia sinne lähinnä silloin, kun olimme merellä. 

Aukusti: Merestä se lähti. Nimi tuli itse asiassa näistä meidän meriretkistä.
Pietari: Siitä se tuli, Johannes näki meren, tietenkin!
------------------
Johannes: Kuvien perusteella etelässä veneily tai merellä retkeily näyttää painottuvan aika paljon niihin ravintoloihin ja palveluihin – mennään syömään johonkin saareen. Täällä Oulussa se on viltti ja  kaikki, mitä sinne kantaa mukanaan kotoa.
Aukusti: Täällä se on luonnonrauhaa. Minä tykkään enemmän tällaisesta. Tosin tänä vuonna tulivat vesiskootterit.
Johannes: Vesiskootterit ja merimetsot ovat tulleet meidän aikanamme, ja hylkeet, nämä ovat ihan silmin havaittavissa. En tiedä onko se hyvä vai huono asia.
Iida: Ja merikotkat. Tuntuu, että vähän on luonto palannutkin.
Johannes: Voisi melkein puhua elpymisestä. Täällä ei ole juurikaan kirjoitettu, eikä täällä näy se, että tämä vesi olisi saastunut. Maatalous tietenkin puskee ravinteita, mutta eihän täällä ole sama tilanne  kuin Suomenlahdella, missä on Pietarin jätevedet.
Aukusti: Eihän tämä ole saastunut!
------------------
Johannes: Monet kaupungit, kuten Oulu, on tehty tehtaiden ehdoilla. Nallikarista pääsee näkemään meren, mutta muuten pitää melkeinpä tulla tänne merelle asti nähdäkseen meriluontoa. Tehtaat on tehty niin, että niiden pitää saada vetensä merestä, ja siksi ne ovat aina parhailla paikoilla.
Aukusti: Parasta meressä on retkeily ja donitsin vetäminen!
Johannes: Minulla meri vaikuttaa asumiseenkin: pelkkä tietoisuus merestä luo kotoisuutta. Toki pitää päästäkin tänne, mutta se erotus siinä on, että en voisi asua sisämaassa, vaikka pääsisinkin joka 
viikonloppu merelle. Lapsillakin on monesti joku kaveri täällä mukana, ja se meri yhdistää niitäkin. Sen perusteella miten ainakin meille on myyty tämä homma, uskon, että ravinto olisi se tärkein tekijä Itämeren suojelussa. Kaikkien pitäisi vähentää lihan kulutusta, niin sitten se vaikuttaisi. Yritämme vähentää lihan käyttöä. Iida sanoo, että ollaan vähän kuin sipsi-kalja -vegaanit, mutta ei vain juoda kaljaa.
Iida: Ei se sitä ole! Kyllä meillä lapset ja me syömme itsekin lihaa silloin tällöin. Mutta kaikissa arjen valinnoissa yritetään miettiä sitä kestävyyttä. Tavaraa pitää aina lapsiperheissä ostaa ja vaatteet kuluu, mutta vältetään ylimääräistä, hankitaan kohtuudella.
Aukusti: Yritämme vähentää ainakin muovia! Mutta sitten meillä on kuitenkin legoja, ja ne on täyttä muovia! Se on aivan kauheaa, mutta ne legot kestää.
Johannes: Vältän itse myös lentämistä. Viime aikoina on ollut siitä juttua, että lentomatkailussa on saavutettu jonkinlainen lakipiste. Facebook on nyt täynnä lomakuvia, kun ihmiset ovat lentäneet täältä pois. Ja aina joku sanoo, että merelle lähtö on sekin semmonen lähtemiskysymys. Ihmiset sanoo, että ei täällä voi olla, ettei koskaan ole niin lämmin tai että eihän täällä ole kun yksi päivä vuodesta, kun voi olla merellä. Viime vuonna oltiin 100 tuntia veneessä, pelkästään veneessä. Tänä vuonna ollaan oltu 40 tuntia tähän mennessä. Vai 50?
Iida: Joo, meille matkustus on sitä kotimaata lähinnä.
Aukusti: Nyt kun tehtiin vähän isompi reissu, niin minäkin tajusin, että en edes tykkää matkustaa liian pitkään. Viikko oli liikaa.
Johannes: On tietysti ristiriitaista, että meille on tulossa neljäs lapsi. Jotkut kun on sitä mieltä, ettei saisi olla yhtään lasta ilmastosyistä. Kyllä sen tietää, että se rasittaa ilmastoa varmasti aika paljon.
Aukusti: Mutta sitten ne ihmiset myös lentää.
Johannes: Ajattelen itse, että ihmisiä varten täällä ollaan, että siitä ei voi karsia.
------------------
Aukusti: Merensuojelussa on minun mielestäni yksi ongelma: ei lapsi voi vaikuttaa siihen.
Iisakki: Voi sillä tavalla, ettei heitä karkkipapereita mereen!
Aukusti: Niin mutta muuten!
Johannes: Uskon, että lapset oppivat näkemällä. On vaikea ymmärtää jotain hiilijalanjälkeä, jos sitä ei tajua täysin itsekään. Lapsi oppii mukana olemalla, eihän sitä muuten voikaan. Jos tiputtelee roskansa tänne mereen, niin senkin ne lapset oppii perässä.
Iida: Luonnonsuojelu voi lähteä arjen pienistä askareista. Ihan pienestä pitäen voi olla omalla pihalla komposti ja opettaa lapset lajittelemaan roskat. Kaikki marjastus ja muut, kyllä aika pienillä valinnoilla voi vaikuttaa. Käy vaikka hakemassa mustikat metsästä, ei sekään niin mahdoton vaiva ole.
Aukusti: Ja siinä, kun hakee mustikat metsästä, säästää jonkun parikymmentä euroa, ainakin. Sellainen pieni mustikkapussi maksaa kaupassa euron, toisin kuin itse poimittu ämpärillinen mustikoita, joka 
maksaa vain vaivan. Lapsia ja nuoria voisi aktivoida kertomalla siitä, ettei heitettäisi muovipulloja maahan vaan kierrättäisiin ne pullonpalautusautomaatteihin.
Johannes: Minä uskon toisaalta kasvatukseen, että merkityksellisiä muuttujia ovat juuri nämä tulevat sukupolvet. Sen näkee kaikessa kulutuksessa, että ihmisten on hirveän vaikea muuttaa mitään oman 
sukupolvensa toimintaa. Jos omille lapsille pystyy opettamaan kestävistä valinnoista, niin ehkä he ovat sitten niitä, jotka tekevät niitä parempia ratkaisuja. Sitä yritämme lapsille opettaa, että ei osteta jotain heti kun haluaa.
------------------
Aukusti: Vesillä liikkujan tulisi kiinnittää erityistä huomiota moottoreiden kokoon!
Iisakki: Sinun on Johannes paha puhua tuosta, kun sinulla on viisikymppinen moottori.
Johannes: Niin ei saisi olla niin iso.
Aukusti: Niin, sitä minä just mietinkin!
Johannes: Tämä on vaikea, kipeä aihe. 
-----------------
Johannes: Nyt on tullut veneilykouluja ja venevuokraamot, jotka luo matalamman kynnyksen kokeilla veneilyä ja vesillä liikkumista. Esimerkiksi skipperi.fi on uusi firma, joka pyrkii siihen, että omia veneitä 
vuokrattaisiin eteenpäin. Se on hyvä esimerkki jakamistaloudesta. Pohjoismaissa suositaan retkiveneitä, jotka on sen mallisia, että niissä kuljetaan ja niillä pystyy ajamaan saareen tai rantaan. Sen sijaan maissa, missä omistetaan rannat, on retkiveneitä, missä ollaan paikallaan ja kellutaan, ilman, että saa nousta maihin. Siellähän tulee poliisit, jos menet ja tällä tavalla lyöt leirin pystyyn. Suomessa on ihan mahtavat nämä oikeudet!
Iida: Jokamiehenoikeudet on ihan mahtava juttu!
Johannes: Jos teknistä kehitystä ja puhtautta toivoo, niin kyllä nuo sähkömoottorit tulevat olemaan ratkaisu, ja vähitellen ne alkavat tulla veneilyynkin. 
Aukusti: Kun ekat sähkömoottorit tulevat veneisiin, niin ostatko sinä meillekin?
Johannes: Niitä on jo, mutta kun niillä ei vielä pääse tänne asti. Niillä pystyisi ajamaan Hermanniin, siihen ensimmäiseen saareen, koska se säde on sen verran pieni. Kaiken kaikkiaan tuo suojelu on ristiriitaista. Tiedän, ettei meillä saisi olla venettä, ei saisi olla autoa, tavallaan meillä on kaikki paheet, mutta se on sitten se kääntöpuoli, että mitä sitten ilman kaikkea tätä?

Tornin alataso

7. Seija Kontturi, Reposaari
Sukuni on saaristosta, tuosta Gummandooran vesiltä. Isäni oli ammattikalastaja. Elimme hyvin tiiviisti. Kaikki paikat pidettiin puhtaana. Mökkikin oli istutettu sinne luontoon niin, että siitä monta kertaa ajoi ohi ihmisiä ymmärtämättä, että siellä asui viisihenkinen perhe. 
Kun siellä saaristossa on oikeasti eletty, niin sellaista romantiikkaa siihen ei liity, mitä ihmisillä yleensä saaristoon ja merta kohtaan on. Osaisin minä vieläkin siellä elää ja elantoni siitä ottaa. Siellä on leikitty nuorempana kalojen ja lintujen kanssa. Meri nyt ja lapsuudessani on kaksi eri merta. Silloin kun minä olin lapsi, olimme ulkosaaristossa. Katsoessamme mereen, näimme siellä monen metrin syvyyteen. Se oli ihanaa! Meriheinä heilui siellä mainingissa, ja kaikki oli puhdasta, kalat olivat terveitä. Sitten kun alettiin laskea jätevesiä, alkoi haukien kyljistä puuttumaan palasia, tuli silmättömiä silakoita ja vesi oli sameaa. Nyt on tullut suunnatonta vahinkoa merelle. Te ette enää tiedä, minkälainen se voi olla ja kuinka kaunis se voi olla. Ihana ja raikas. Luulen, että paras tapa saada ihmiset heräämään, on viedä ihmiset veden äärelle ja pitää meren historiaa esillä koko ajan. Tästä on lähdetty, ja tämä meillä on saavutettavissa. On tärkeää tuoda esille, että juuri sinä voit vaikuttaa siihen.

Sen olen huomannut, että ihmiset eivät enää osaa lukea luontoa. Meille on ollut aina tosi tärkeää lukea pilviä, merta, tuulta, sumua ja hyönteisiä. Tarkkailla miten ne liikkuvat ja kuunnella, mitä linnut juttelevat. Minä varmaan kuulen edelleenkin eri tavalla sen luonnon. Saatan esimerkiksi aistia merenpohjan tuoksun, joka kertoo, että merenpohja on menossa ympäri, mikä tietää myrskyn tuloa. En minä mitään säätiedotuksia oikeastaan tarvitse. Moni asia on muuttunut. Pohjantuuli ei enää mene akkansa viereen maate niin kuin ennen, se on ihan fakta. Joskus linnutkin saattavat mennä hämilleen tai eri perhosia tai mäkäräisiä tulee väärään aikaan, ja se johtuu ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Voisin kertoa siitä, mitä on ollut ja miten siitä menneestä kumpuaa sellainen elämänlähde, että minä olen osa luontoa. Jos minulla on tietokone, telkkari tai mukavuuksia, tottakai minä niistä nautin – ihan tavallinen ihminen olen – mutta ne tulevat aina olemaan minulle sillä tavalla vieraita. Sitten kun haluan levätä, ollessani yksin luonnossa eikä mistään kuulu mitään, niin silloin minä olen omillani ja alkaa tämä soundi käymään. Olemme hirveän arvokkaalla paikalla täällä Suomessa, ja sen kaiken on meri saanut aikaan. Kyllä meri on minulle rakas, se on niin kuin minä. Se on kuin ilma, jota hengitän, ihan yhtälailla tärkeä.

8. Petri Koivu, Helsinki
Koen olevani enemmän järvi-ihminen. Suomi on niin kaunis sen järvialueilla. Tunteeni johtuu ehkä siitä, että olen viettänyt järvillä enemmän aikaa ja sieltä on enemmän muistoja. Merellä on pitkät etäisyydet ja laajat selät. Siellä liikkumiseen liittyy aina vaara – mitä jos. Vuonna 2006 hinaajalla ollessani kamalat olosuhteet yllättivät meidät. Lapseni oli mukana, ja mietin, että ”Johan nyt paikkaan toit ittes!” Järvi on rajatumpi ja siten turvallisemman tuntuinen. Toki meri tarjoaa enemmän mahdollisuuksia.

Kyllä Itämeren suojelusta puhutaan merenkulkupiireissä. Jätevesiä pumpataan, mutta tyhjennyspisteitä pitäisi saada lisää. Matkustaminen ja asioista vapaammin kirjoittaminen parantavat tilannetta. Pitää muistaa, että pikkupisaroista syntyvät ne suuret virrat. Isojen alusten septivedet on velvoitettava tyhjentämään satamiin. Alukset ovat kuin pieniä kaupunkeja: siellä pestään vaatteita, peseydytään, käydään vessassa ja valmistetaan ruokaa ja kulutetaan palveluita, mutta helposti ihmiset ajattelevat, että poissa silmistä, poissa mielestä.

Olisi hyvä, jos Helsingin satamat ottaisivat isojen alusten harmaat vedet ja pilssivedet ilmaiseksi vastaan. Jos alus tulee laituriin, mutta ei jätä likavesiään sinne, tulisi näiden alusten maksaa paikasta enemmän kuin muiden. Tällaisessa lätäkössä se tuntuu, jos päästetään 4000 ihmisen likavedet veteen. Jätevesien kerääminen täytyisi saada kaupunkikohtaiseksi. Tukeeko valtio tätä tarpeeksi tällä hetkellä? Vaikka laivaliikenteestä syntyy saasteita, maatalous on varmaan silti se suurin Itämeren kuormittaja. Levää on tullut lisää vuosi vuodelta, mutta vedet ovat myös osaltaan puhdistuneet, eikä roskaa näy ihan niin paljon. Suomenlahti ja Itämeri yleensä ovat nyt uimakelpoisia. Kotkassa 80-lukuun asti meri oikein haisi. Jätteitä ja myrkkyjä dumpattiin mereen. Menemme koko ajan kuitenkin parempaan päin ja koen, että valoa on tunnelin päässä. 
Oman uhkansa Itämerelle luo se, että merenkulkualalla on paljon kippareita ja konemestareita ilman pätevyyttä. Alalle ei ole järjestetty tarpeeksi valvontaa. Mielenkiintoista on mielestäni myös se, kenen näkökulmasta merta katsotaan. Maantieteellisesti meremme on pitkälti läntinen meri. Itämeri nimenä tulee varmaan Ruotsin vallan ajalta.

9. Inkeri Pekkanen, Hanko
Oma luontosuhteeni on lapsuudesta asti ollut sisäsyntyistä. Eivät minun vanhempani ole mitään ekohippejä. Olen opettanut heidät kierrättämään, joten luonnon vaaliminen on tullut heihin pikemminkin  minun kauttani. Kiinnostus mereen heräsi sen jälkeen, kun muutin tänne Hankoon miesystäväni perässä vuonna 2014. Ensimmäinen purjehdukseni oli Suomenlahden yli. En ollut ikinä ollut  purjeveneessä! Emme tehneet mitään koepurjehdusta, heti vain Suomenlahden yli. Vietin 95 prosenttia matka-ajasta makuuasennossa. Se oli sellainen shokkialku, ei niin, että siihen mereen olisi rakastunut heti ensisilmäyksellä. 
Ensimmäiset havainnot roskasta tein jo ennen tänne muuttoa. Pian muuton jälkeen kiinnitin huomiota siihen, että roskaa on ihan hirveästi. Niiden kerääminen tuntui vain luonnolliselta reaktiolta. Vähitellen, kun keräsin enemmän, aloin oppimaan Itämeren roskarytmiä: mitä tulee millekin rannalle, mistä ja milloin. Itämerellä vallitsevin tuuli on lounaasta, meidän kannalta valitettavasti. Meri ja tuuli tuovat tänne paljon roskaa, koska mantereen edessä on niin vähän saaria ja Hanko ulottuu niemen kärkenä avomerelle. Täältä on suora meriyhteys Puolaan asti.
Muistan lähes kaikista keräämistäni erikoisista roskista sen paikan, mistä olen ne löytänyt. Kaikki ne ovat toki roskia, koska ne eivät kuulu sinne, mistä olen ne löytänyt, mutta niistä on sittemmin tullut minulle aarteita. Ihmisten olisi hyvä ylipäätään arvostaa tavaroita, jotka he ovat hankkineet, ja pitää niistä parempaa huolta. Tavaroilla ei joko ole sitä arvoa tai sitten ne ovat niin helvetin huonosti tehty, ettei niillä tee mitään. 
Roskaamispäätöksen tekee lopulta ihminen, ja siihen vaikuttaa hänen asenteensa. Jostain syystä ympäristöä ei kunnioiteta. Satamassakin lentää korvatulppia mereen. Olen kerännyt satoja korvatulppia Hangon rannoilta. Satamassa sen viestin pitäisi tulla työnjohdolta tai muulta ylemmältä taholta. Pelkkä sanahelinä ei riitä eikä joku plakaatti, että “Me emme heitä roskia mereen”. Asia pitäisi ottaa vakavasti, ja järjestää vaikka kerran kuussa työntekijöille tietoisku. Länsinaapurissakin on aikoinaan ihan virallisesti neuvottu ihmisiä, että voitte heittää roskapussin mereen, kunhan sidot kiven kiinni pussiin niin, että se uppoaa. Monilla se on iskostunut mieleen, ja siksi siihen muutokseen menee vielä aikaa. Kyse on yksinkertaisesti tottumuksesta, ja se on valitettavasti hidas projekti. Viime kesän (2018) purjehduksellamme aina eteläiselle Itämerelle asti meri ei vaikuttanut kovin elävältä. Vesi oli lähinnä vihreää puuroa. Silloin merellä oli jopa vähän ällöttävää, kun ensin oli se vihreä puuro, missä seilasimme, ja siihen päälle vielä ne sota-alukset. Se synnytti myös niitä surullisia ajatuksia. 
Meri on Hangossa oleellinen osa päivittäistä elämää. En osaisi enää ajatella, että meri ei olisikaan siinä vieressä. Se rauhoittaa minua, ja pääsen sinne kaikkea tätä kaaosta pakoon.

10.Ville Rinta, Isokyrö
Itämeri on osaksi elinkeino, syy ja seuraus. Ajattelen Itämerta lähimmäisen rakkautena ihan kuten ajattelen ympäristöäkin. Meren ongelmat ovat seurausta minun ja meidän kaikkien toiminnasta. Kun Itämeren rehevöityminen ja sen tila nostetaan tapetille, nousee itselleni ensimmäisenä mieleen se, miten toimeni viljelijänä vaikuttavat Itämeren hyvinvointiin.
Näen surullisena sen, että suurin osa viljelijöistä on vanhempia ihmisiä. Heidän aikanaan ei ole koulutettu tai on koulutettu, mutta myrkkyihin, lannoitteisiin ja suojelukaistoihin. Nyt kun Venäjälle maidon ja juuston tuonti lakkaa ja muutetaan se 50 vuotta kestänyt ruokaympyrä, jonka kautta on saatu jokainen juomaan litra maitoa päivässä, vielä tällä Internet-aikakauden temmolla, niin sitä miettii, että miten se muutos konkreettisesti tapahtuu? Tässä näkee monen maatilayrittäjän ahdingon ihan selvästi – mitkä ovat mahdollisuutesi, kun sinulla on se seitsemännumeroinen pankkilaina ja eläimet? Viljelijälle tulee olo, että hän on se paha tyyppi. Pääsääntöisesti tuntemani viljelijät välittävät. Siitähän meidän elantomme tulee, että maa voi hyvin.
Viime vuonna (2017) oli ihan hullut sateet. Pellot hukkuivat veteen. Tänä vuonna (2018) ei ole satanut viiteen viikkoon. Jos viljelijä ei pidä siitä pellosta huolta, ilman muuta maaperä lähtee valumaan ja tulee ravinnepäästöjä. Maanviljelijänä ei ole hyvä asia, että sinulta tulee ravinnevalumia. Lannoitteet lähtevät ja ne maksavat järkyttävästi, vielä kun ne on myyty norjalaisille. Sinulta valuu kirjaimellisesti raha pois pelloilta. Etelässähän tehdään kokeita pelloilla muun muassa kipsisakalla. Sijaintimme on sen verran kaukana ettemme päässeet kierrätyslannoitteiden pilottiin. Kierrätyslannoitteita pitäisi olla saatavilla, ja se on taas poliittinen päätös. Aurinkopaneelit ovat maataloudelle kaikista kannattavin investointi, jos miettii ostaako metsää vai mitä. Ne maksavat itsensä nopeasti takaisin. Energiaomavaraisuus maatiloilla ja erityisesti vihannesviljelijöillä, ketkä käyttävät paljon kylmälaitteita etenkin kesäaikaan, on sellainen juttu, mikä mielestäni vaikuttaa suoraan Itämereenkin. Monella on tosi vahva alueellinen ajattelu. Naapuriviljelijä tuli käymään. Hän oli lukenut mehiläistarhaajista jutun ja tuli kysymään, että ovatko pölyttäjät oikeasti vähentyneet niin paljon? Onko glyfosaatti oikeasti niille 
niin paha? Moni ei vain ajattele asiaa.

Itämeren suhteen on pakko olla toiveikas. Olemme nimenomaan pakon edessä, jotain pitäisi tehdä. Tuntuu viljelijän suunnalta hyvin eriskummalliselta seurata tätä keskustelua, kun mitään ei oikeasti tapahdu. Paras muistoni Itämereltä on auringonlaskusurffit ehdottomasti. Piti ihan miettiä, onko Itämeri tässä vai onko se Perämeri?

11. Jukka Kajan, Helsinki
Ensimmäiset muistot merestä sijoittuvat mökille Vaasan saaristoon, Raippaluotoon. Kai sekin lasketaan Itämereksi, vaikka Merenkurkku kuulostaakin kotoisammalta. Itämeri tuntuu vaasalaiselle vieraalta.
Merelle hakeutuu eri syistä. Kun lähdin äänittelemään musiikkia, vetäydyin Jurmoon. Ajattelin, että sieltä näkee kauas, ja olin siinä ihan oikeassa. Toiseen suuntaan kävin liftaten katsomassa, miltä Jäämerellä näyttää. 
Meri on itselle läheinen ympäristö, mutta se on myös uskomattoman rikas kielikuviltaan – hyvä miljöö, johon rakentaa tarinat. Siihen liittyy tietynlainen romantiikka ja se on täynnä vertauskuvia. Mitä tarkoittaa myrsky, mitä tarkoittaa aava tai vuorovesi? Kaikkeen saa tosi helposti liitettyä muuta sisältöä ja merkityksiä. Työssäni panostan paljon arkiseen ja sellaiseen ihmisläheiseen tapaan viestiä, 
popularisointiin. Haaste on, että meri on niin abstrakti. Jos kaupunkikuva olisi yhtä huonossa kunnossa ja yhtä huonosti huolehdittu, siihen puututtaisiin, että mitäs helvettiä, missä kunnossapito? Ja vaikka meri olisi meidän etupihalla, on se silti etäällä, se ei ole iholla. 
Yksilön teoilla on varmasti oma vaikutuksensa, mutta uskon, että merkittävä vaikutus tapahtuu väreilmiöllä, ripple effect. Jos pieni joukko yksilöitä innostuu tekemään pieniä tekoja, väreilee tuo innostus ympäristöönsä näkyvyyden ja muun kautta. Vähä vähältä asiat valtavirtaistuvat ja etenevät lopulta normistoon ja päättäjiin asti. Politiikassa ne kaikki suurimmat ratkaisut ja linjaukset pitäisi lopulta tehdä. Toisaalta nykyisellä vaalikausiin perustuvalla poliittisella järjestelmällä moinen on todella vaikeaa. Voidaan nostaa esimerkeiksi vaikka ilmastonmuutos tai Itämeren kunto. Molemmat vaativat ihan hirveän pitkäjänteistä työtä ja vaikeita, epämiellyttäviä ratkaisuja. Se on poliittinen itsemurha ryhtyä ehdottamaan rajoituksia maataloudelle ja näin kurjistaa entisestään heidän liiketoimintaansa ja toimeentuloa.  Vaikea tulla valituksi enää seuraavissa vaaleissa. 
Merta tai tätä ympäristöä ei voi kukaan omistaa. Meri on meillä kaikilla vain lainassa ja se mahdollistaa meille ihan hirveästi. En usko, että Itämerta tulee hirveästi funtsittua Kainuussa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Havaintojeni perusteella veneilijät eivät ole mitenkään ylenpalttisia meren ystäviä toimintatavoiltaan. Meri on vaikea huolehdittava, koska se on niin abstrakti ja etäinen. Mitattavuus on hirveän vaikeaa. Jos miettii investointeja uusiutuvaan energiaan, on helppo sanoa, kuinka monta kilowattituntia puhdasta sähköä ja millaisia päästövähennyksiä saadaan aikaiseksi, mutta jos laitamme puoli miljoonaa Itämeren suojeluun, mitä sillä saadaan aikaan? Varmasti paljonkin, mutta mitä se on ja miten siitä viestii ihmisille? Se on niin vaikeasti puettavissa sanojen muotoon iskeviksi sloganeiksi. Tuossa on taas ihan valtava popularisoinnin haaste.

12. Matti Hokkanen, Rovaniemi
Olen muuttanut tänne Rovaniemelle Helsingistä muutama vuosi sitten, tarkalleen ottaen vuoden 2016 toukokuussa. Tänne minut toivat esimerkiksi paremmat talvet. Kyllä ilmastonmuutoksen vaikutukset 
täälläkin tuntuvat koko ajan. Ensi maanantaiksi luvattiin plussaa.

Minulla ei sillä tavalla ole erityistä ensimmäistä muistoa Itämerestä. Kyllähän siitä puhutaan tietysti koko ajan, että se pitäisi pitää puhtaana. Tosin täällä Rovaniemellä en ole juuri kuullut ihmisten puhuvan Itämerestä, mutta mistäs sen tietää, ehkä en ole vain sattunut kuulemaan, vaikka siitä olisikin puhuttu. Tiedän sen, ettei Itämeri ole tällä hetkellä ihan kaikista puhtain. En ole juurikaan viettänyt aikaa Itämeren äärellä, sillä monet nuoruuden kesistä vietin vapaa-ajan asunnollamme Parikkalassa, Etelä-Karjalassa. Tykkään olla merellä silloin tällöin, mutta olen enemmän järvi-ihminen tai oikeastaan vielä enemmän joki-ihminen, nyt kun olen täällä päässyt uimaan joessa. Viime kesänä uin täällä joessa, edellinen kerta olikin joskus vuonna -79. Joissa ja järvissä kiehtoo se, että niissä vesi on makeaa, ei sellaista suolaista. Joki voi olla usein hyvinkin lämmin verrattuna mereen.
Koen, että yksilönä voin vaikuttaa pyrkimällä olemaan saastuttamatta Itämerta. Mereen ei pitäisi laittaa jätteitä. Näkövammaisia tulisi valistaa siitä, miten jätteitä lajitellaan ja näyttää se kädestä pitäen. Luonnonsuojelu on minulle tärkeää niissä puitteissa, kuin siihen pystyn osallistumaan. Tietysti olisi tärkeää, että meri olisi puhdas, jotta siellä pystyisi uimaan huoletta. Olen seurannut Itämereen liittyvää 
lainsäädäntöä verrattain vähän, mutta ehkä sitä pitäisi muuttaa sellaiseksi, että se suojelee merta paremmin. Kyllä äänestäminen on ihan tärkeä keino vaikuttaa ympäristöasioihin.
Jotta Itämeri tavoittaisi näkövammaiset, sisällön tulisi olla kieleltään selkeää ja netissä tiedon pitäisi olla esteettömässä muodossa, niin että se toimii näkövammaisten apuvälineillä. Varmasti Näkövammaisten liitolla on ollut jotain yhteistyötä luonnonsuojelujärjestöjen kanssa, mutta nyt ei konkreettisesti muistu mieleen mitään tiettyä. 
Minulla ei varsinaisesti ole mitään lempipaikkaa merellä. Pohjoiseen muuton jälkeen en ole varsinaisesti kaivannut Itämerta. En ole koskaan pelännyt Itämeressä, mutta Välimeressä uidessa meduusat ovat joskus poltelleet. Unelmieni Itämeressä olisi kaloja ja vesi ei olisi hirveän suolaista. Suolaisuus on yksi niistä seikoista, miksi Itämeri ei tunnu itselle niin läheiseltä. Sen vuoksi saatan olla innokkaampi järvien ja jokien suojelija. Saa nähdä, miten Itämerta pystytään suojelemaan. Luulen, että sen suojelussa voi olla paljon haasteita.

13. Lucas Gädeke, Helsinki
Olin kahden viikon ikäinen, kun menimme jo mökille. Meillä on mökki Inkoossa, siinä saarella. 14-vuotiaaksi olin ihan kaikki päivät siellä ja kaikki viikonloput marraskuuhun asti. En ollut ajatellutkaan, että voisin hakea merikouluun. Luulin yläasteella, että voin valita autonkorjaajan, datanomin tai lukioon menon väliltä. Menin lukioon ja sen jälkeen inttiin. Siellä aloin funtsimaan, että lähtisinkin merelle. Kukaan perheestä ei ollut ollut merillä. Ei minulla ollut mitään varsinaista kutsumusta merille. Ennen sinne lähdettiin katsomaan maailmaa, nyt ihmisten on niin helppoa vain lentää. Meidän isät ja ihmiset ennen sitä lähtivät merelle töihin kierrelläkseen maapalloa.

Ympäristöasioita otetaan merenkulkualalla esille lainsäädännön kannalta, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Siellä on tosi tiukat vaatimukset ja rajat, mutta ei sillä tavalla, että miten me voisimme itse edistää ympäristöasioita. Seurataan vaan niitä pykäliä. Siksi muutokset tällä alalla pitää tehdä lakien kautta. Yksittäisten ihmisten teot, kuten roskaamatta jättäminen, eivät ehkä vaikuta samalla tavalla, mutta kaikki se vaikuttaa meidän ajattelutapaan. Samat yksilöt siellä säätävät niitä lakeja. Sen huomaa, että laiva-alalla meidän ikäiset ihmiset ajattelevat noita asioita vähän enemmän. Ne 20–30 vuotta vanhemmat ovat kasvaneet siihen, että kaikki heitetään mereen: akut, roskat, muovit, kaikki. Meri on kuin iso varasto. Uskon kyllä, että se muuttuu. 
Laivalla tavaran rahtaaminen on varmaan ympäristöystävällisin tapa, jos miettii vaikka rahtitonneja polttoaineen kulutuksen suhteen verrattuna esimerkiksi lentokoneisiin tai rekkoihin. Ei siinä ole mielestäni mitään väärää. Laivat kehittyvät pakostakin koko ajan ekologisemmiksi tai ainakin ne kuluttavat koko ajan vähemmän, koska polttoaine maksaa. Rahdin määrä johtuu suoraan kuluttajista ja siitä, paljonko haluamme sitä kertakäyttöistä tavaraa roudata kotiin kaupasta. Tärkeää olisi, että laivat olisivat kunnolla miehitettyjä ja seuraisivat päästövaatimuksia. Suuri osa merellä tapahtuvista onnettomuuksista, jotka eivät liity myrskyihin tai luonnonvoimiin, johtuvat inhimillisistä virheistä. Iso osa ruorissa nukahtamisesta, mikä johtuu suoraan siitä, että suurin osa laivoista, jopa suomalaiset laivat, ovat niin alimiehitettyjä taloudellisista syistä. Tässä olisi varmaan helpoin tapa ennaltaehkäistä onnettomuuksia.
Itämerellä on niin monta siistiä juttua. Syysmyrskyt ovat tottakai siistejä! Tykkään talvella tosi paljon, kun voi mennä jäiden yli mökille. Maisema on silloin ihan erilainen. Ehkä se on se joku rauhallisuus meressä. Olisi tosi siistiä, jos Itämeren saisi nähdä kerran sellaisena, kuin se oli vaikka 1000 vuotta sitten, kun täällä oli vielä kaikkea.

14.Saara Rantanen, Helsinki
Olen Perämeren rannalta kotoisin, ja meillä on aina ollut mökki saaressa. Ei ole mitään ensimmäistä muistoa Itämerestä, vaan se on niin kuin aina ollut siinä. Vaari oli kerran tulossa saaresta omalla veneellä rantaan, kun sitten siinä Himangan edustalla oli uinut pyöriäinen. Hän oli tottakai pysäyttänyt veneen ja jäänyt ihailemaan eläintä. Pyöriäinen oli aika kauan telminyt ja pelleillyt. Mummu oli hirveän vihainen vaarille, kun hän ei tullut syömään, vaikka lämmin ruoka oli odottanut. Vaari oli sanonut vain, että oli parempaa tekemistä, kun seurasi pyöriäisen touhuja. Tämä oli luultavasti joskus 50-luvun lopulla tai varhain 60-luvulla.
Itämeri on minulle ainaisen ja jatkuvan virkistyksen lähde. Se on myös huolenaiheeni. Mutta huoli on niin iso, ettei sitä voi ottaa yksin kantaakseen. Sen tila on kaksijakoinen juttu. Toisaalta on mahtavaa 
lukea tai olla tekemässä juttua, että “Itäinen Suomenlahti on huomattavasti puhtaampi nyt kuin ennen”. Nämä minun nykyiset omat vedet täällä Helsingissä ovat kuitenkin kohtuullisen kurjannäköiset. Aika ajoin sen muistaa, että “Niinpä niin, Itämeri on maailman saastunein meri”. Ja sen kyllä huomaa. Hiljaa kärsin ja toivon, että muoviroska, jonka merestä poimin, kirkastaa huudit taianomaisesti.
Vaikka esimerkiksi ruokavalion merkitys Itämereen on tiedettä ja totta, siitä puuttuu näkyvä välitön yhteys. Sen vaikutus ei ole kouriintuntuva vaan se vaatii itsekuria, ponnistelua ja ajattelutyötä. Vaikka tiedän, että teen Itämerelle enemmän hyvää, jos syön kaurapuuroa enkä pihviä, niin kuitenkin voi käydä niin, että syön pihvin, enkä siinä vaiheessa ajattele Itämerta yhtään. Mutta sitten ajattelen Itämerta ihan hirveästi, kun tuolla rannassa on lasinsiru. Meri hyötyy siitä, että puhutaan paljon ilmastosta, koska kaikki ne asiat, jotka taistelevat ilmaston lämpenemistä vastaan, hyödyttävät myös merta. Minusta merta voisi nostaa myös ihan merenä. Ei voi sanoa, että “No ei mun nyt tarvitse tehdä mitään, kun ei niillä mun teoilla ole mitään merkitystä isossa kuvassa”. Mielestäni sellaista perustetta vastuusta vetäytymiselle ei ole edes yksilöllä.

Kunpa tuo maatalouden hajakuormitus saataisiin kuriin. Sen yhteydessä nostetaan esille aina omavaraisuus ja Suomen huoltovarmuus. Toki haluamme, että täällä on maataloutta, mutta samaan aikaan se ei kuitenkaan saisi pilata tulevien sukupolvien ympäristöä. Vaikeaa se on, mutta meillä ei nyt kuitenkaan olla siinä jamassa kuin Yhdysvalloissa, missä presidentti kiistää tieteellisesti todeksi osoitetut seikat. Sillä tavalla olen laimean optimistinen Itämeren suhteen. Ihan valtavan iso vastuu on meillä toimittajilla, että me jakaisimme paljon tietoa Itämerestä. Asenneilmapiiriä pitäisi jotenkin muokata. Kannatan ihan mahdottomasti maataloustukia, että viljelijät pystyisivät tekemään työtään järkevästi vaarantamatta vesistöjä. Minun verovaroja saa mielellään käyttää siihen, että viljelijä pystyy viljelemään maataan ja saamaan sadostaan järkevän korvauksen. Siis mieluummin minun kuin ympäristön kustannuksella.

15. Kari Hanski, Hamina
Olen syntynyt Haminassa. Ensimmäinen muistoni Itämerestä on äitienpäivänä, kun kävimme uimassa jäälauttojen seassa ja oli helvetin kylmä vesi. Meillä oli kesämökki Hanskin kylässä ja lapsesta asti vietettiin kaikki vapaa-aika merellä, polvia tai kaulaa myöten. Katseltiin ahvenia, ongittiin ja touhuttiin paikkakunnan kavereiden kanssa.

Rahtilaivat menevät parempaan suuntaan koko ajan. Niillä on kaikki SOLAS-määräykset pirun kovia. Kaikki toiminta on luokiteltu Lloydsin tai Norske Veritaksen mukaan, American Coast Guard hyväksyy ne ja nyt on pakokaasupäästötkin tulleet mukaan. Hans Lang tekee laivoihin pakokaasupesua. Kotkaan tuli voimalaitoksiin savukaasupesureita, mutta sitten kun savukaasupesuri on pesty, niin mihin se aine häviää? Puhutaan aineen häviämättömyyden laista. Tuonne ilmaanko se meni? Pitää aina kysyä, mikä on se kaatopaikka, mihin se viedään. Mikään ei häviä minnekkään. 
Kumpi on tärkeämpi, lasten uimaranta vai valkoposken ranta? Sitä täytyy miettiä. Kotkassa on aina joskus suljettu joku uimaranta valkoposkien vuoksi. Kuka niistä päättää? Vihreät! Se on vain kettutyttöjen ajatus. Itse he kävelevät öljyturkikset päällä, jotka eivät ikinä lahoa ja lentävät Brasiliaan ilmastokokoukseen. Merellä on aikaa ajatella näitä yhteyksiä.
En ole henkilökohtaisesti huolestunut Itämerestä, en yhtään. Se on tuollainen kuin on ja tulee pysymään sen mukaan, miten Tanskan salmet jaksavat pysyä auki. Kantani meren suojelusta riippuu siitä, mikä on suojelua. Ei sinne tarvitse mitään heittää, se on ihan selvä. Maanviljely vähenee koko ajan, ja maitotilat muuttuvat isommiksi painottuen Keski-Suomeen. Sitten on nämä jätevesiasetukset. Jos ajatellaan esimerkiksi jotain mummonmökkiä tuolla pellolla, jonne tilataan jostain muovitehtaasta muovipytyt, kuorma-auto tuo ne polttaen dieseliä ja joudutaan vahvistamaan tie – kaikki tämä, jotta 
suodatetaan sen mummon vesi. Yht’äkkiä siinä on niin iso hiilijalanjälki, ettei se mummo viidessä elämässäkään ehdi tehdä niin suurta. Tehdään näitä laitoksia, joissa on muovia, jota valmistetaan öljystä. Siihen päälle vielä se työ: katepillari kaivaa, menee öljyä, hydraaliöljyä ja polttoöljyä. Kun kaikki nämä kaivetaan, ympäristöön jää jo niin iso vahinko, kuin vain voi olla. Jos siinä olisi se nokkospuska, niin se olisi imeyttänyt kaiken. Suojellaan Itämerta normaalein luontaisin keinoin. Nokkospuskat, heinät, kaislat kasvavat sitoen hiiltä.

Se, että Suomi on tukenut venäläisiä vedenpuhdistamoja on kuin heittäisi rahaa hukkaan. Heillä on rahaa itse tehdä, jos tahtovat ja viitsivät. Puolahan on siistiytynyt, nehän käsittelevät vedet nyt jo aika hyvin. Kävin Sopotissa viime kesänä, niin ihan kirkasta vettä siellä oli. Kyllä meri pikkaisen on puhdistunut, mutta koska se on niin hidas prosessi ja meren jatkuvasti näkee, ei siihen osaa reagoida. Se on kuin pihapuut, jotka hiljaa kasvavat salaa liian isoiksi. Ei sitä huomaa.

16. Jasmina Amzil, Helsinki 
Meillä on mökki Hailuodossa. Vahvimmat merikokemukseni ovat sieltä, Marjaniemen kalastajakylästä. Äitini isoisä oli siellä viimeinen majakanvartija, ja mökki jäi äidin suvulle perintönä. Merikokemukseni ovat aina olleet maalta ja rannoilta käsin, mutta sitten äitini osti purjeveneen. Hän ei ole aiemmin purjehtinut, mutta opetteli purjehtimaan miehensä kanssa, ja nyt minä olen vuorostaan oppinut vähän heiltä. Äidillänikin on tosi vahva suhde mereen. Minusta tuntuu, että se suhde periytyy, ja se on myös tosi rakas – meren lähellä on aina hyvä olla.
Sellainen läpinäkyvyys on ainakin minulle kaikessa Itämeren suojeluun liittyvässä viestinnässä tosi tärkeää. Ihmiset kokevat itsensä toimijoiksi, kun heille annetaan oikeaa informaatiota. Minusta tuntuu siltä, että monet omista ystävistäni olisivat tosi epätavallisia Itämeren suojelijoita, vaikka useat heistä haluaisivatkin hyvää Itämerelle. Kohderyhmä tuntuu olevan usein vähän vanhempaa sukupolvea ja 
lähinnä valkoisia ihmisiä. 
Opiskelen itse markkinointia, mutta oli linja mikä tahansa, rahoitus tai johtaminen, olisi mielestäni tärkeää, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostaisivat valmistuvia ihmisiä. Nämä ihmiset menevät aikanaan johtotehtäviin suomalaisiin tai ulkomaisiin yrityksiin, joilla on vaikutusvaltaa globaalisti, mutta myös lähialueilla. Yrityksissä pitäisi pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti myös viestinnällä. Koen, että nyt ei puhuta tarpeeksi oikeista asioista ja ongelmista. Korkeakouluissa voitaisiin opettaa enemmän sitä, millainen meidän ympäristö on tässä lähellä, mitkä ovat niitä ongelmia täällä ja miten voisimme ratkaista ongelmia niin, ettemme aiheuttaisi luonnolle ainakaan lisää harmia.

Kulttuurimme tarvitsee muutoksen: aktiivisuuden ja omasta ympäristöstä huolehtimisen pitäisi olla normi. Tiedän, että monet ihmiset ovat varmasti tehneet duunia, että yhteistyö Itämeren ympärillä lisääntyisi. Eikä ainoastaan yhteistyötä: uskon myös imagon rakentamiseen ja yhteisen identiteetin, sellaisen enemmän abstraktin rakentamiseen ja sen vaikutukseen ihmisissä. Minusta olisi kiinnostavaa, miten saisimme erityisesti nuoret ajattelemaan tätä asiaa.

Unelmieni Itämeri? Tietenkin siellä olisi 30 astetta lämmintä ja hyviä aaltoja, eikö vain!? Ei vaan! Sen äärellä eläisi onnellisia, kaikennäköisiä ihmisiä, jotka ovat hyvässä vuorovaikutuksessa meren kanssa. Tiedän, että esimerkiksi purjehtimisesta ajatellaan, että se on valkoisten ihmisten juttu, se purjehtiminen ja sellaiset meriasiat. Mielestäni se on niin sääli, koska ei se ole todellakaan niin. Jos katsoo historiaa, meri on ihan kaikkien ihmisten läheinen asia. En tiedä, miksi ajattelemme täällä niin, johtuu varmaan monesta asiasta. Tulevaisuudessa aion itse ainakin etsiä täältä meren ääreltä sellaisia kohteita, missä en ole aiemmin käynyt. Suosittelen tutustumaan Itämereen ihan vaikka vain sen äärelle menemällä. Ei tarvitse välttämättä mennä edes uimaan, voit vaikka vain tuijottaa sitä merta.

17. Ilpo Södergrén, Ahlainen
Olen syntynyt Ahlaisissa, Sandössä saaressa. Noormarkun sairaalassa äiti kävi synnyttämässä minut, ja jo parin kolmen päivän päästä vietiin kopassa saareen. Isäni oli ammattikalastaja, ja äiti oli tullut tänne kylälle Karjalasta evakkoon. Isä kutoi verkkoja ja rysiä, ja minäkin kudoin ensimmäistä pientä rysää itselleni heti kansakouluikäisenä. Aikoinaan Kemirasta tuli kaikennäköistä jätevettä ja siihen aikaan puhuttiin silmättömistä silakoista. En itse sellaisia koskaan nähnyt, vaikka mekin kävimme verkoilla. Ymmärrän hyvin, etteivät kalastajat tykänneet yhtään. Silloin ei ollut puhdistamoita. Armeijan jälkeen menin hommiin Kemiraan. Isä oli kiukkuinen minulle siitä, kuinka saatoin mennä sellaiseen paikkaan. Sanoin, että “Kuule, kun siellä on tuhat työntekijää, jos minä en nyt mene sinne, niin joku muu menee”. Sama saastuminen. Kyllä hän sitten ymmärsi. Nyt tuonne Mäntyluotoon ollaan rakentamassa sellainen tuhkapesulaitos. Se päästäisi jätevedet suoraan mereen. Minusta se on ihan kauhea juttu.
Tällä alueella on yksi, joka vähän yrittää kalastaa ammatikseen. Sekään ei meinaa millään tulla toimeen. Lapsuudessani tälläkin alueella oli toistakymmentä ammattikalastajaa ja pelkästään sillä elettiin ja kasvatettiin lapset. Kalasta maksettava korvaus on alhainen. Sekin kaveri, joka yksin yrittää vielä vähän kalastaa, saa noin kolme euroa ahvenesta kilolta. Se pyytää kalat, maksaa kuljetuksesta ja verot vielä päälle. Siitä voi laskea, että kannattaako se homma. Yksi ihmeellinen juttu on se, että kaloja kasvatetaan tuolla Norjassa ja jossakin Etelä-Amerikassa, viedään Kiinaan perattavaksi ja tuodaan Suomeen. Eikö se yhtään kasvata hiilijalanjälkeä? Jos haluaa kalastaa vähän enemmänkin ammatikseen, se on oikeastaan mahdotonta tällä alueella. Hylkeet rikkovat kaikki pyydykset ja karkottavat kalat. Voin ihan suoraan sanoa, että minä en tykkää hylkeistä yhtään pätkää. Pohjanlahdesta olen vähän huolissani, en minä siitä Itämerestä. Minun on ihan turha alkaa sillä stressaamaan, kun täällä on ihmiset stressattu muutenkin jo niin hemmetin tiukkaan. Määrätyissä rajoissa yksilökin voi vaikuttaa, mutta ei kaikkea voi pistää yksilön syyksi, niin kuin nyt on pistetty. Tietysti se, että ei nyt yksi ihminen vaikuta, mutta sitten, kun siihen tulee mukaan muitakin ihmisiä. 

Merellä on ollut suuri merkitys elämässäni. Se on ihan nuoresta saakka ollut ykkösasia ja on vieläkin, kun sinne lähtee tällaisella ilmalla veneellä ajelemaan. Meren suojeluun ei ole yhtä ainutta konstia, ainakaan sellaista, mikä sopisi kaikille. Roskikseen olen kyllä raahannut, jos olen rannalta löytänyt muovikasseja tai tölkkejä. Siitä merikotkasta piti sanoa vielä, että ne on oikein semmonen sydämen asia. Ne ovat lisääntyneet paljon. Tapaan jättää niille kaloja jäälle. Pari vuotta takaperin otin yhden naisihmisen mukaan, kun hän sanoi, että tykkäisi nähdä niitä. Silloin oli kaunis aamu eikä tuullut paljon yhtään. Kotka lenteli siellä pitkällä, kaarteli melkein kilometrin päässä, mutta ei tullut lähelle. Katsoi, että minulla oli toinen ihminen mukana. Sen verran oli arka, ettei tullut lähellekään.

Tornin ylätaso

18.Leila Sikawa, Helsinki
Ever since I was little I always found myself drifting towards the water. I feel hurt everytime I see some dirt in the sea. Why would somebody throw something in the water? When I came to Finland I went to Kemi first. I don’t have memories from the Baltic Sea then, but probably I’ve been crossing the sea, only in a different form as it was frozen. 
We don’t have to give up on giving information about protecting the environment. There’s a lot of media out there misleading people. People tend to believe the false faster than the truth, I don’t know how, but that’s how it works. Probably the biggest challenge in terms of protecting the Baltic Sea is the political section. In my opinion that’s the biggest challenge of all, and the second one is global 
warming. Those are the two things that need control over a huge number of people. It’s not just one person, a whole town, or one country, it’s not enough. It needs so much collaboration with so many countries, so many unions, to make it work and a lot of time. 
We need to encourage policies that reward people for good behavior, because that also works. If the citizens are encouraged to prevent pollution as much as possible, then they would care enough to get that little validation, feel special, get rewarded for that. I think that’s a good thing. It would encourage people to do the right thing. My vote matters a lot. If I was going to vote for someone, I’d vote for a person, who really cares about taking care of the environment. And not just by saying so. If you listen closely, you can tell the difference between an influencer and a person, who actually practices it.
There are only nine countries that are watering the Baltic sea, so if each of these countries would start teaching kids about the Baltic Sea and how special it is, then the kids would adopt this culture, where they are all taking care of the environment, not only its economical side, but also its conservation.

Give people the chance to have their own opinion, even if they don’t like the sea. Do not force it on people, who are not interested, but give it to people, who are. Maybe those people, who were not interested in the first place, become curious to know why all those other people are working for the sea. The Baltic Sea of my dreams is like a small utopia, where you just get in the water and you see everything working perfectly, being in the right place. You can just feel the energy around it and all the animals in there. It’s calm and peaceful, there’s no pollution, no over-growing, everything’s just neutral, it’s just balanced. That’s my idea of the dream Baltic sea.

19.Mikrovaltio Navalon/Floating paradise
Katti Koskisen taideprojekti: “Mikrovaltio Navalon/Floating Paradise pyrkii luomaan uusia elämisen muotoja ja tapoja merellä kelluvilla saarilla. Päämääränä on luoda biologinen ja omavarainen merellä sijaitseva alusta ja tukea kestävän ja luonnonmukaisen kulttuurin kehittämistä sekä maalla että merellä.”

20. Katti Koskinen, Helsinki
Olen kasvanut lapsena ulkosaaristossa meren äärellä ja saaristoluonto on ollut minulle aina tärkeä. Suren jokakesäisiä sinileväkukintoja. En ole yhtään järvi-ihminen. Se, että Suomesta puhutaan tuhansien järven maana ei herätä minussa mitään innostusta. Lähinnä mieleen tulevat hyttyset ja järvisyyhy, inhottavia ajatuksia.

Elän tulevaisuuden uhkakuvista ja mietin paljon synkkiä ympäristön uhkia. Tähän projektiin puran tätä ympäristöahdistusta. Koen, etteivät ihmiset pysty ratkaisemaan näitä ongelmia, ihmisen panos ei riitä. Ratkaisu löytyy luonnosta. Ongelma on, että ihmiset eivät halua luopua nautinnoista, tilalle pitää löytyä muuta. Kelluva saari pystyy sitomaan itseensä paljon hiiltä, enemmän kuin sen alla oleva 
vesimassa, sillä se poistaa ravinteita. Se heijastaa myös enemmän valoa takaisin avaruuteen kuin vesi.
Nyt tarvitaan poliittista tahtoa, sillä tämänhetkinen viestintä ei ehkä niinkään kannusta ihmisiä toimimaan. Mietin paljon ympäristöasioita elämässäni, mutta en usko, että kuluttajan valinnoilla on niin suurta merkitystä. Koitan välttää mikromuovia, vaikka kelluvaan saareni käytin muovimateriaalia, josta luultavasti irtoaa mereen mikromuovia. Lainsäädäntö on voimakkain tapa vaikuttaa ja saada aikaan isoja muutoksia. Tosin se, että politiikka pyörii lobbauksen ja yritysten edunvalvonnan ympärillä, vaikeuttaa lainsäädäntöä. 
Taide voi jäädä marginaaliin: se ei välttämättä sovi tai uppoa kaikille eikä se ole varsinaisesti kulutustavaraa. Luovat ihmiset pystyvät ideoimaan tällaisia projekteja, ja siitä voi olla hyötyä. Työni eroaa yritysmaailman markkinalähtöisestä “tuote mitä myydä” -ajattelusta. Tieteessä tutkitaan jotain, ja jos joku ei onnistu, tutkitaan lisää, ja sitten insinöörit kehittävät. Taiteessa on enemmän kokeellisuutta: tutkija saattaisi tuomita heti suoraan, ettei tästä ole hyötyä, ja bisnesmies olla sitä mieltä, ettei tämä ole kannattavaa eikä siihen siksi kannata laittaa rahaa.

21. Venla (vas) ja Iida (oik)
Santahaminan alakoulu, Helsinki

Venla: 
Ensimmäinen muistoni Itämerestä on se, kun olin perheeni kanssa mökkimme laiturilla pelaamassa korttia ja leikkimässä. Olin silloin ehkä 6–7-vuotias. Kotonamme ei ole oikein puhuttu Itämerestä, mutta minut ja veljeni on kasvatettu sillä tavalla, ettei merta, maata tai muita paikkoja saa roskata. Mielestäni on ollut kivaa opiskella meren rannalla, koska olemme luokkamme kanssa menneet usein  luokkaretkelle meren ääreen tai metsään, tosin enemmän kuin olimme 1–4.luokilla. 
Tykkään oleskella veden ja meren lähistöllä erittäin paljon, koska se, että menen kävelylle ja meri on siinä vieressä, rauhoittaa ainakin minua. Kuvailisin Itämerta vähän mysteerinä: se on mustan, vihreän ja sinisen väristä vettä, joka on ehkä vähän huonosti kohdeltu. Pidän Itämeren huolenpitoa tärkeänä, mutta kaikki eivät pidä sitä tärkeänä, joten se on aika likainen. Toivon, että tulevaisuudessa sitä pidetään paljon tärkeämpänä kuin nyt. Toivon, että jos minulla on joskus lapsia, meri olisi puhdas. Olisi hyvä, jos vanhemmat kasvattaisivat lapsensa suojelemaan ympäristöä.

Iida: 
Ensimmäinen muistoni Itämerestä on se, kun opin uimaan. Kotonani ei ole puhuttu paljoa Itämerestä. Meren rannalla olevan koulun käyminen on oikeastaan muuten samanlaista kuin jonkun muun koulun käyminen, mutta me vain käymme enemmän retkillä meren rannassa. Tykkään olla meren äärellä. Itämeri on vihertävän sininen, aika iso ja likainen. Meren suojelu on tärkeää, koska meren ei pitäisi likaantua, jotta siinä voi vielä tulevaisuudessakin uida. Lapsilla ja nuorilla ei mielestäni ole muita mahdollisuuksia suojella merta, kuin olla roskaamatta sitä.

22. Elviira (edessä) Oona (takana)
Santahaminan alakoulu, Helsinki

Elviira:
Minut on viety pienestä saakka meren lähelle. Ensimmäinen muistoni Itämerestä on se, kun olen käynyt uimassa aika monta kertaa Hangossa, koska olen asunut Hangossa koko ikäni. Kotonani on puhuttu Itämerestä, koska Hangossa Itämeri on iso osa hankolaista kulttuuria. Hangossa on Itämeri Cup, joka on jalkapalloturnaus, johon tulee paljon ihmisiä. Hangossa on paljon veneitä ja laitureita. 
Koulussa teemme välillä retkiä rannalle tutkimaan merta ja rantaa. Tykkään olla meren äärellä ja uida meressä, joessa ja vaikka uimahalleissa. Kiinnostus mereen on lähtenyt varmaan siitä, että olen ollut 
vauvasta saakka rannoilla ja uimassa sekä muuten vaan. Itämeri on hieno paikka, joka on iso osa joidenkin ihmisten elämää. Pidän meren suojelua tärkeänä ja koen, että lapsilla, nuorilla sekä aikuisilla on mahdollisuus vaikuttaa sen hyvinvointiin.

Oona:
En oikein muista ensimmäistä muistoani Itämerestä, mutta olen koko ikäni asunut meren lähellä. Joka kesä olemme kavereiden kanssa merellä, ja ne pari viikkoa ovat aina kesäni parhaimmat viikot. Mielestäni on ihanaa, että näen meren joka aamu, kun tulen kouluun. Rakastan oleilla meren äärellä. Aina välillä kun ärsyttää, lähden kävelemään rantaan, menen istumaan kallioille tai laiturille ja olen vain hiljaa ja rentoudun. Itämeren suojelu on mielestäni todella tärkeää, koska eihän kukaan halua uida likaisessa vedessä. Meri on paljon hienompi puhtaana kuin likaisena. Tietenkin sekin on tärkeää, että kaloilla on hyvä olla.

23. Mariam (vas) ja Isabella (oik)
Santahaminan alakoulu, Helsinki

Mariam: 
Minun perheeni on vienyt minut merenrantaan, kun olin pieni, ja siellä oli paljon simpukoita. Kotona olemme puhuneet, että Itämeri on iso ja sieltä voi löytyä simpukoita. On hauskaa mennä kouluun, joka 
on meren rannalla ja olen mennyt rannalle joskus luokkani kanssa. Minusta on hauskaa olla meren äärellä. Itämeressä on suolainen vesi ja siellä on paljon merilevää ja simpukoita. Itämeren suojelu on tärkeää sekä se, että myös lapset ja aikuiset suojelevat sitä.

Isabella: 
Ensimmäinen muistoni Itämerestä on se, kun vanhempani veivät minut rannalle kävelemään. Kotonani on puhuttu Itämerestä ja sen saastumisesta. Kotonani on puhuttu myös siitä, missä kaikissa maissa Itämeri on. Minusta koulunkäynti Itämeren lähellä on muuten normaalia, mutta käymme aika usein retkellä lähellä Itämerta. Minusta on kiva mennä Itämeren äärelle, ja kuvailisin sitä saastuneeksi ja suureksi mereksi. Pidän Itämeren suojelua tärkeänä, ja koen, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa Itämeren hyvinvointiin esimerkiksi heittämällä roskat roskakoriin eikä mereen.

24.Jukka Torikka, Iniö
Minulla on puoliksi karjalaiset sukujuuret Laatokan rannalta. Laatokka on suuri sisämeri, syvä ja vaikea vesi. Ehkä se on tuonut minut tänne, koska siellä ollaan vielä paljon isomman meren äärellä kuin täällä. Kesällä veneillään merellä, mutta kyllä se jäillä liikkuminen aurinkoisina maaliskuun aamuina on huippu juttu. Kun olet mönkijän, kelkan tai vaikkapa suksien kanssa tuolla rannassa ja se jäälakeus aukeaa siitä... Sitä vapauden tunnetta on vaikea kuvailla, samaten sitä valon määrää. 
Olen huolissani Itämeren tilasta. Olen purjehtinut Itämerellä purjelaivasäätiön aluksilla muun muassa Helenalla ja Lokilla ja nähnyt keskikesällä sen, minkälaista puuroa se paikoitellen on. Kukaan ei halua alukselta mennä uimaan. Yhtenä kesänä oltiin Karlskronassa odottamassa purjehduskilpailuun lähtöä. Suomalaisen Sisu-radion toimittaja haastatteli minua Itämeren tilasta ja siitä, miltä siellä näytti, kun oltiin juuri Kotkasta tultu Visbyn kautta Karlskronaan. Kyllähän se aika surkealta näytti. Se näky konkretisoi sen. Ei meillä mene sillipurkki eikä sen kansi väärään paikkaan.

Se on sellainen vakaumus, että minun jälkeeni tämä jää sellaiseksi, kuin se on ollut, kun minä olen tänne tullut. Haasteellista on saada kaikki ihmiset suojeluun mukaan. Ihmisiä pitäisi herätellä yhä enemmän. Kävelet lähimmän peilin ääreen ja katsot sinne: kuka se tekijä on siinä, ettei se ole aina vain joku muu. Suomessa sotien jälkeen ja vielä 60–70-luvulla on rakennettu yhteiskuntaa sodan raunioille. On nähty tärkeänä, että ihmisten elintaso nousee ja että on päästy parempaan elämään kiinni. Ihan kaikkeen ei ole silloin jaksettu panostaa. Mielestäni merestä puhutaan nykyään enemmän. Nuoruudessani ei niinkään, sillä ei esimerkiksi ollut televisioita. 
En ole huolissani siitä, että Turun saaristoon tulisi liikaa ihmisiä. Niin kauan kun matkailuyrittäjät ja jokainen toimija Rengastien varrella huolehtii ympäristöstä ja kaiken sen syntyvän jätteen ja tavaran 
käsittelystä, niin ei ne Rengastien kulkijat sitä kyllä saastuta, rasita tai pilaa. Mielestäni luku voisi olla kaksin- tai kolminkertainen. Olen kyllä optimisti! Tiettyjä merkkejä meren puhdistumisesta on Suomenlahden pohjukassakin. Ongelma on se, että se on niin matala. Onneksi yhä useampi on herännyt siihen, että sitä täytyy suojella ja se täytyy säilyttää, jotta siitä olisi iloa jatkuvasti. Viranomaiset tiukentavat otettaan, ja koko kulttuuri muuttuu paremmaksi. Ei kenellekään tule enää mieleen kaataa jätteitä mereen. Luulen, että pohja on ohitettu jo kauan sitten. Kampela on tosin käytännössä katsoen hävinnyt. Kun menin vuonna -76 ensimmäisen kerran Ahvenanmaalle, kampelaa sai sieltä joka paikasta. Tänä päivänä sitä on hirveän vaikeaa saada. Toivon, että meri puhdistuisi sen verran, että kampela palaisi sinne